maanantai 27. syyskuuta 2010

7 viikkoa


Apua, 7 viikkoa jo takana.. mihin tää aika oikeen menee? tuntuu, että aika juoksee niin nopeesti. toisaalta se on kiva juttu, tietää että pääsee joskus takaisin Suomeenkin, mutta sitten taas toisaalta haluun kokea täällä vielä paljon kaikennäkösiä asioita..
Viime viikko oli melko lailla normaali, siis perus lastenhoitoa ja kodinsiivousta ja kaikkea muuta sellasta mukavaa :D tiistai poikkesi päivistä, kun sain aamulla tietää, että M on sairaana, (herättiin muuten kaikki sillon kuudelta aamulla ja olin tosi ilonen koko loppu päivän) joten vietin koko päivän kahden lapsen kanssa sisällä, jipiii! ja tietenkin sillon oli just ihana aurinkoinen päivä, jotka täällä on melkolailla harvinaisia. no päivä sujui joten kuten ja voin kertoa, että herra M ei kyllä vaikuttanut lainkaan sairaalta vaan päinvastoin oli entistä villimpi :D koin siis päivän aikana jotain pieniä hajoamisia ja jos en ihan väärässä ole niin sain myös päivän aikana kuulla sanat: Tiia I hate you!! :D ai, että.. siinä sitten mukavasti vaan vastailin, mutta onneksi minä niin kovasti pidän
sinusta:)

Keskiviikkona oli taas family works päivä ja sinne lähdin iloisin mielin O:n kanssa. Lapsia oli taas todella paljon ja meno ja meteli päätä huimaava. Näin viimistä kertaa tapaamani Suomalaisen R:n, koska heillä tosiaan lähti lento torstaina takaisin Suomeen. se oli vähän surullista, koska oon nauttinut tosi paljon hetkistä kun saa puhua suomea täällä, sitä kun ei kovin usein tapahdu ja R oli myös tosi hyvä tyyppi, joten olisi ollut kiva viettää aikaa heidän kanssaan enemmän, no mutta heidän asuntoonsa muutti uusi suomalainen perhe, joten ehkä äiti sieltä alkaa myös käymään leikkiryhmässä lapsensa kanssa. se ois niin kivaa :)


Torstain työpäivä oli ihan mukava ja meni suht leppoisasti. Illalla olin venezuelaisen ja meksikolaisen tyttöjen kanssa kaakaolla lempipaikassamme, joka on yllätys yllätys nimeltään hot chocolate. siellä myydään maailman parasta kaakaota ja keksejä ja se on muutenkin tosi tunnelmallinen paikka. parhaat naurut sain kun myyjä katsoi mua ja sanoi, sulla on ihan mielettömän hyvässä kunnossa iho.. sanotaanko sulle usein siitä:D huono repeeminen, että juu kiitos vaan ja ei kyllä sanota. meikkiä,meikkiä.. haha, mut piristipä mieltä :D
Perjantain työpäivä oli kiva ja odotin jo innolla viikonloppua, joten olin tosi hyvällä tuulella. Oltiin poikien kanssa iltapäivällä puistossa ja takasin tullessa sain K:lta kiitosta siitä, että hän sai hetken aikaa olla kotona yksin kun tuli töistä. harvinaista herkkua hänelle :) K myös kertoi kuinka tyytyväinen on muhun ja mun työpanokseeni ja sanoi, että on tosi ilonen että oon täällä + että voi luottaa muhun täysin. on niin hienoa saada kuulla positiivista palautetta, siitä tulee aina niin hyvä mieli :)
no mutta, loppuilta ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.. meillä oli tarkoitus mennä Meksikolaisen D:n luo viettämään tyttöjeniltaa mun työpäivän jälkeen.. mutta kas kun yritin soittaa kyseiselle tytölle, ei vastausta. olin silleen, että joo ois vaan kiva tietää että tehdäänkö jotain yhdessä että voisin sitten suunnitella jotain muuta jos ei nähdäkään.. uuden soittoyrityksen jälkeen soitin toiselle tytölle F:lle ja hän kertoi, ettei D:n luo voikkaan mennä ja että hän on lähdössä serkkunsa J:n kanssa kaupunkiin ja että voin mennä heidän mukaansa. Niin sitä lähdettiin bussilla tonne yliopistonalueelle myös D tuli myöhemmin paikalle. tapasin myös uuden aupairin E:n , joka ilmeiesti viettää paljon aikaa J:n kanssa. E oli tosi mukava ja uskon, että näen hänet vielä uudestaankin :) mentiin kuitenkin jollekkin k18 klubille, jossa poltettiin vesipiippuja.. aika mielenkiintoinen kokemus kyllä täytyy myöntää :D kaikki olivat kuitenkin melko väsyneitä raskaasta viikosta, joten mentiin melko ajoissa takaisin kotiin.

Lauantai oli jotain aivan mieletöntä. löhöilin pitkään sängyssä ja kun nousin ylös niin perhe oli lähtenyt eläintarhaan ja sain olla ihan rauhassa yksin kotona. avasin huoneen oven keittiöön ja huomasin miten mieletön ilma ulkona on, aurinko paistoi täydeltä terältä ja ulkona oli lämpimämpi kun koskaan ennen. Keitin kupillisen teetä ja söin vohveleita ja paahtoleipää , katselin ulos ikkunasta ja kuuntelin anna puun laulua: kaunis päivä. täydellinen aamupala.
Olimme sopineet tanskalaisen M:n kanssa, että menemme kahden maissa kahville, mutta koska oli niin ihana ilma päätimmekin mennä kävelemään Green lakelle, koska siellä on ihan mielettömät maisemat. odottelin pihassa M, joka oli ruuhkassa, kun kuulin jonkun kävelän mun selän takana. Siellähän oli meidän alakerran naapuri kissojensa kanssa, jota en ollut vielä koskaan aikaisemmin nähnyt. kyseessä on siis n. 30-vuotias ihan hyvännäköinen ja mukavan oloinen mies (jonka nimeä en enää muista:D) ja hän tuli kertomaan nimensä ja, että oon varmaan nähnyt hänen kissansa ku ne on aina meidän takapihalla.. olin vaan että joo, oon nähnyt.. ne on niin söpöjä (vaikka en oikeesti ees oikeen tykkää kissoista:D) ja kerroin myös, että oon perheen au pair. ehkäpä jatkamma juttelujamme joskus toisten :D no M tuli kumminkin hakemaan mut ja mentiin sinne järvelle ja käveltiin se ympäri. tuun M:n kanssa tosi hyvin juttuun, meillä on aina puhuttavaa eikä koskaan mitään ikäviä hiljasia hetkiä. M on huipputyyppi :) tavattiin myös kävelyllä Saksalaisia au paireja ja istuskeltiin hetki heidän kanssaan, siinä oli pari uutta tyttöä joita en ollut koskaan ennen tavannut, mukavilta vaikuttivat kaikki.






Green lakella



Illalla kävin ensimmäistä kertaa Norhgaten ostoskeskuksessa ja siellä oli kyllä ihania liikkeitä. voisin tuhlata kaikki mun rahani vaatteisiin, mutta nyt yritän ajatella siten kohtuu järjellä ja ostaa mitä tarvitsen + tietenkin myös välillä jotain ekstraa ;) mukaani kaupasta tarttui kaksi paria farkkuja (16 dollaria kappale) sekä musta juhlamekko. tiedän, että en ehkä tule tarvitsemaan sitä koko vuoden aikana, mutta kun se oli niin kiva ja just mun näkönen ja vielä halpakin niin pakko se oli ostaa :D




siinä se on, kaikki yksityikohdat ei ehkä näy, mutta tarvii toivoa, että se mahtuu vielä ens kesänä mun päälle :D



Sunnuntai aamuna oli tarkotus lähteä lenkille, mutta niin ne suunnitelmat taas muuttui kun perhe oli lähdössä vesiputoukselle ja pyysi mua mukaan. ajattelin, että no miksen menisi katsomaan mitä kaikkea täältä kaupungista löytyy, koska en mä yksin menisi ikinä katsomaan kyseisistä paikkaa. yllätys,yllätys satoi vettä, mutta ei se menoa haitannut.Vesiputous oli ihan mielettömän näköinen ja sen jälkeen käytiin myös junamuseossa ja ravintolassa syömässä.





Pyysin K:ta jättämään, mut keskustaan koska tarvitsin todellakin uudet vähän siistimmät kengät joita voisin pitää farkkujen kanssa. tähän mennessä mulla on vaan tennarit ja balleriinoja ja niiden kanssa ei oikeen enää tarkene. Löysin ihan sellaset söpöt perusmustat saapikkaat 16 dollarilla ja olin iloinen :) samalla löytyi myös kauan kaivattu meikkilaukku. oon säilyttänyt tähän mennessä kaikki meikkini minigrip pusseissa, joissa oon ne tänne tuonutkin, oli siis jo korkea aika hankkia uusi pussukka :D



uus meikkipussukka

Tää viikko tulee olemaan tosi erilainen kun yleensä, aikataulujen osalta. voi olla, että aika katastrofaalinen viikko tiedossa. esim. tänään työskentelen 12-21 ja huomenna 11-21 pitkiä päiviä siis lasten kanssa. saa nähdä miten M reagoi kun joutuukin tänään syömään illallista ilman äitiä ja mennä nukkumaan ilman äitiä. lisäksi työskelen myös sunnuntaina, koska K on lähdössä konferenssiin torstaina, siksi lasten isä on siis tulossa tänne viiikonlopuksi, joten todella erikoinen viikko siis luvassa!! apua!






keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Aika rientää

Mä oon ollut ehkä maailman laiskin blogin päivittäjä, mutta tuntuu, että päivät menee niin hirveällä vauhdilla etten ehdi koskaan kirjoittamaan mitään tai jos ehtisin olen muuten vaan niin väsynyt etten jaksa..

Viimeiset puolitoista viikkoa, ovat menneet niin ihan jees. päivät ovat olleet lähinnä perus lastenhoitoa, talon siivoamista yms. olen alkanut täyttää K:lle sellaista listaa päivän tapahtumista. esim. mitä syödään välipaloiksi, mitä aktiviteettaja keksin lapsille, mitä syödään lounaaksi, kuinka pitkään O nukkkuu päiväunet yms. Lisäksi merkkaan siihen kaikki työt jotka olen tehnyt päivän aikana, listaan kuuluu mm. : petaa pedit, lakaise ruokahuone, siivoa keittiö, järjestele piirrustuspöytä yms. Lisäksi mulla on vielä jokaiselle päivälle yksi isompi homma mikä pitää tehdä: maanantaisin vaihdan lasten lakanat, tiistaisin pesen kylpyhuoneen, keskiviikkosin lakaisen lattiat, torstaisin pesen pyykkiä ja perjantaisin teen asiat, joita en ole ehtinyt aikaisemmin tekemään. eli perjantaisin en siis tee mitään ;) paitsi tietty noi perushommat.

Viime perjantaina menin ensimmäistä kertaa O:n kanssa sellaiseen family works leikkiryhmään, jossa meidän pitäisi käydä aina keskiviikkosin ja perjantaisin. Siellä siis on yksi iso huone, jossa on paljon leluja/kirjoja/piirustustarvikkeita ja siellä vanhemmat sitten yhdessä leikkii lasten kanssa/keskustelee toistensa kanssa puolitoista tuntia. Istuskelin siinä O:n kanssa lattialla kun yhtäkkiä kuulin jotain tuttua. toisessa päässä huonetta oleva mies kuulosti ihan siltä kun olisi puhunut Suomea. mun piti kuunnella vaikka kuinka monta kertaa, että puhuuko se oikeesti Suomea ja kyllähän se puhui. selvisi myös, että yksi siellä oleva nainen puhui Suomea. Se oli kyllä jotenkin niin hassua ja vaikka oon puhelimessa puhunut Suomea ja kirjottanut paljon suomeksi, tuntu et mun puhe kuulosti jotenkin tosi erikoiselta eikä meinannut saada oikeen sanaa suusta. :D oli hassua ajatella että meitä oli siellä huoneessa 5 suomalaista, harmi vaan kun he lähtee pian takaisin kotiinsa Ouluun. alueella on kuulemma aika paljon Suomalaisia, toivottavasti törmään heihin jatkossa :)
Viime lauantaina kävin ekaa kertaa yksin tuolla keskustassa. matka bussilla kestää noin 20 minuuttia ja maksaa 2 dollaria, ei paha. Pyörein ympäri keskustaa ja löysinkin muutaman ihanan kaupan, jossa tulen ehdottomasti jatkossakin käymään. mm. 2 ihanaa kenkäkauppaa, joissa myytiin melkoisen edullisia kenkiä. ei tarvi ainakaan miettiä, että mihin menee jos sattuu löytymään ylimääräistä rahaa. lisäksi löysin (siskot huomio) myös pari edullista lastenvaatekauppaa, joten voitte ehkä mahdollisesti saada postia jonkin ajan kuluttua :)

Sunnuntaina oli eka au pair tapaaminen. Meillä se oli kaupunkisuunnistusta. oltiin neljän hengen ryhmissä ja yritettiin selvittää kaiken näköisiin turhiin kysymyksiin vastauksia :D mun ryhmässä kaikki olivat uusia tyttöjä ja asuvat lähellä mua, kaksi venezuelasta ja yksi mexikosta eli ihania espanjan kielen puhujia :D oli ihana tavata au paireja, jotka asuvat tässä lähellä ja suunniteltiinkin jo alustavasti, että mennään perjantaina sushille (ihan vaan sen takia, koska mä en ole koskaan maistanut ja tytöt oli siitä niiiin ihmeissään) . eli eka kerta kun mulla on perjantai illaksi jotain tekemistä, jipiii ;) tytöt ei ehkä ihan oo täysin mun tyylisiä ihmisiä, mutta kyllä ne silti ihan mukavilta vaikuttaa ja uskon kyllä, että meillä tulee olemaan hauskaa.

Myös ensimmäinen kurssi on varattu, eli ensi kuussa alotan kahden kuukauden englannin kurssin, kahtena päivänä viikossa ja yhteensä 4 tuntia :) toivottavasti opin edes vähän jotain.

Fiilikset täällä heittelee kyllä niin laidasta laitaan. välillä oon niin hyvällä tuulella ettei mitään järkeä ja välillä oon kun kävelevä hermoraunio. se on hassua miten nopeesti ilo voi muuttua suruksi ja toisin päin. nyt on alkanut ehkä tulla jo vähän enemmän koti-ikävä ja jotenkin ikävöin tosi paljon mun asuntoa. vaikka ennen kun lähdin tänne olin sitä mieltä etten haluu enää muuttaa sinne takaisin kun tuun täältä, niin nyt on mieli muuttunut :)
O on ihan sairaan ihana kun käy aina välillä halailemassa mua ja antamassa suukkoja ja kaikista parhaat hetket on aina kun se herää päikkäreillä ja istuskelee aina sen jälkeen vartin mun sylissä ja halailee ja juttelee. tykkään O:sta kovasti. en tiedä voiko näin nyt sanoa, mutta sanonpa kumminkin, mutta M:n kanssa mulla menee jatkuvasti hermot, vaikka ei edes vietetä päivässä paljon aikaa yhdessä. M vaatii niin paljon huomiota koko ajan, että mä en vaan pysty moiseen: katso tiia, katso. katso nyt. katso tätä, tee mun kanssa tätä. näetkö mitä mä teen, katso nyt katso!! ARRGHHH!!! M osaa kyllä olla myös ihana, en sano sitä, mutta rajansa kaikella!

Nyt olisi vielä kaks työpäivää edessä ennen viikonloppua ja tää viikonloppu on sen verran poikkeava, että lasten isä M on täällä perjantaista sunnuntaihin. se ei kuitenkaan vaikuta muhun mitenkään koska oon vapaalla. lauantai aamulla mennään ehkä reenaamaan äidin kanssa vähän autolla ajoa, niin saisin mäkin sitä sitten joskus käyttää :) ja ainiin, tänään oli eka kerta kun satoi kunnolla, (eli ei täällä nyt niin paljon sada) mutta se oli sellanen ihana lämmin sade ja mä tykkäsin jopa siitä<3!>

Lauantaina odottaa kampaaja ensimmäistä kertaa.. yritin joku O:n päiväunien aikaan katsoa netistä sopivaa paikkaa ja hinnastoja, eikä voi kyllä muuta sanoa kun, että on ihan törkeen kallista :( tänään päätin sitten käydä yhdessä paikassa kyselemmässä paljon maksaa jos raidotan koko pään ja leikkaan vähän. sanoivat et 115 dollaria ja se oli halvin ehdotus, jonka oon kuullut eli sinne siis päätin mennä. paikka näytti tosi viihtysältä ja työntekijät oli mukavia, toivotaan siis myös että osaavat työnsä :) auta armias sekoon jos ne pilaa mun hiukset tai leikkaa liikaa pois. lauantaina on kyllä jännät paikat edessä.

Olis varmaan paljon muutakin kerrottavaa, mutta en oikeen jaksa nyt miettiä, niin paitsi että tiistaina oli niin parasta aloittaa työpäivä, kun K antoi tosi ihanaa palautetta mun työskentelystä. Sillä oli kiva aloittaa päivä :)) nii ja vietin myös tiistai myöhäisillan rattoisasti katsomalla 10 jaksoa salkkareita putkeen, siitäkin tuli yllättävän hyvä mieli:D tiistai oli siis huippupäivä kaiken kaikkiaan (jossei m: sekoamiskohtausta lasketa mukaan)

nyt mä yritän kirjoittaa tänne pikkasen useemmin.. anteeksi laiskuuteni.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Ensimmäinen viikko Seattlessa!

Ensimmäinen viikko Seattlessa alkaa olla lopuillaan ja fiilikset ovat olleet vaihtelevat. Kaikki kaupunkiin liittyen: tänne tulo, oma huone, matkalaukkujen purkamaminen, kaupunkiin tutustuminen, uusien ihmisten tapaaminen yms. ovat olleet tosi positiivisia asioita. Ei voi kun sanoa, että on mahtavaa olla vihdoin täällä!! Henkilökohtaisella puolella viikko on ollut aika masentava ja olen ollut lievästi sanottuna todella HERMONA :D onneksi nekin fiilikset ovat muuttuneet positiivisempaan suuntaan ja nyt on kaikki hyvin (jos ei todella jumittuneita hartioita lasketa mukaan ;))

Maanantaina saavuimme Seattleen iltapäivällä. päivä oli rento, Max esitteli mulle talon, alakerrassa: eteinen, olohuone, keittiö, lastenhuone, kylpyhuone ja mun huone. Ja yläkerrassa äidin valtakunta, eli yksi iiiiso huone ja oma kylpyhuone. Talo on aika pieni ja ihan normaali, ei mikään erikoinen, mutta oli kyllä positiivinen kokemus Berkeleyn kummitustalon jälkeen ;) Loppupäivän laitoimme tavaroita paikoilleen, siivosin huoneeni ja purin matkalaukut. hengailua, oleilua.

Seuraavana päivänä yllättäen satoi, mutta ei se menoa haitannut. lähdimme K:n ja lapsien kanssa M:n koulun pihaan leikkimään. Koulu on onneksi tosi lähellä meidän taloa, ei kestä kävellä varmaan kun noin 5-10 minuuttia, ajatellen ihan vaan sitä, että ensi keskiviikosta lähtien haen Maxin sieltä joka päivä kotiin :) Keskiviikko oli kamala päivä!! meni hermot sekä lapsien kanssa, että muutenkin. En ihan pysty ymmärtämään kuinka paljon huomiota yksi lapsi voi tarvita? Joka sekunti pitäisi katsoa mitä toinen tekee.. keskiviikko oli hullu päivä, toivottavasti sellaisia ei tule kovin usein jatkossa!!
Torstai sujui paremmin, oli ihana aurinkoinen päivä, leikittiin lasten kanssa takapihalla, nukuttiin päiväunet ja lähdettiin leikkimään puistoon,joka sijaitsee n.15 minuutin kävelymatkan päästä talolta. Puisto oli oikein ihana ja siellä tulen varmaan jatkossakin paljon O:n kanssa käymään :)




Perjantaina aloitin päivän vasta 12 aikaan, joten ennen työpäivän alkamista ehdin käymään lenkillä. Talolta lähtee hyviä reittejä, mutta on vaan harmi, kun kaikki tiet ovat asfalttia. Saa nähdä kauan polvet kestää!!:/
Lenkin jälkeen suihku ja vähän omaa aikaa, jonka jälkeen K lähti töihin ja olin M:n kanssa kahdestaan, koska O oli päikkäreillä. O oli niin ihmeissään herättyään päikkäreiltä, kun äiti ei enää ollutkaan kotona! Itkuhan siitä seurasi, mutta se ei onneksi jatkunut kovin pitkään. Leikittiin, käytiin puistossa ja tein ekaa kertaa pojille illallista: Pastaa kera parsakaalin, K:n ohjeiden mukaan. Hyvin näytti ainakin ruoka maistuvan :) Laitoin O:n iltaunille puoli 9 ja M:kin oli valmis nukkumaan jo varttia vailla yhdeksän, joten pienten siivoilujen jälkeen sain viettää loppuiltani koneella, kunnes K tuli 10 maissa kotiin.

Lauantaina oli ensimmäinen vapaapäivä ja se tuli kyllä ihan tarpeeseen. aamulla ensimmäisenä lähdin lenkille, jonka jälkeen vietin aikaa koneella jutellen rakkaiden ystävieni kanssa. Edes viikonloppuaamuisin mun on ihan turha kuvitella, että saisin nukkua. Herään joka aamu samaan aikaan kun lapset, koska meteli on päätä huumaava, tarvii siis hankkia jostain korvatulpat :D
Kahdelta Saksalainen J tuli hakemaan minua näyttääkseen mulle pikasesti paikkoja. Käytiin hakemassa jätskit sellasesta paikasta mistä sai itse valita kaikkia mahdollisia sekoituksia: mm. suklaakeksin palasia jäätelöön, tai M&M rakeita tai maapähkinävoita (sitä en kyllä vieläkään voi ymmärtää, varsinkaan jäätelössä:D ) ajettiin läheiselle rannalle mistä oli upea näkymä Seattlen keskustaan, niin kuin kuvasta voi nähdä :)



Jätskien jälkeen ajettiin läheiseen pieneen ostoskeskukseen, joka on ihan kiva paikka, mutta melkosen kalliita vaateliikkeitä ja ainut halppis liike on tietenkin mikäs muukaan kun H&M. Käytiin myös marketissa, josta vihdoin löysin mun Tigin shampoot ja olin NIIN iloinen. Saksalainen vaan katso mua ja kysy, että ootko tosissas maksamassa shampoosta noin paljon. Sanoin vaan, että joo, nää on vaan yksinkertaisesti parhaat;) J:n piti aloittaa neljältä työt joten hän heitti mut takasin kotiin. Pian kuitenkin lähdettiin K:n ja lapsien kanssa ajelulle. K näytti mulle Seattlea ja sen jälkeen mentiin ravintolaan syömään. Oli kiva päivä! :)

Sunnuntai toinen vapaapäivä.. heräsin uskokaa tai älkää 7.30, eikä mennyt hermot eiii :D Oon erittäin iloinen kun saan joskus nukkua pitkään, en vaan vielä tiedä, että koska sellainen päivä tulee. Hengailin pitkään huoneessani, koneella jutellen, kunnes aamupalan jälkeen päätin lähteä kävelemään sinne ostoskeskukseen, jossa olin eilen pikaisesti käynyt. matka kesti kävellen noin 40 minuuttia, ei paha lainkaan :) Kävin pikkuhiljaa läpi liikkeitä yksi kerrallaan. Vaateliikkeitä, (todella kalliita paitsi se H&M) sisustusliikkeitä (melko kalliita nekin), Lastenvaate- & leluliikkeitä upeita, mut liian kalliita mun kukkarolle (sori siskot;)) sekä kirjakauppoja, pari markettia ja paaaljon ruokapaikkoja. Aikaa kului tunteja ja tulihan sietä jotain vähän ostettuakin, mutta ens viikonloppuna haluan kyllä keskustaan tai johonkin muuhun ostoskeskukseen shoppailemaan, koska haluan ehkä muutakin kun vaatteita Hennesiltä tai GAPilta :D Pian pääsen testaamaan mun tigejä ekaa kertaa ja arvatkaas mihin huomenna pääsen?? Oi kyllä, Ikeaan, sillä on kiva aloittaa viikko ;)