maanantai 30. toukokuuta 2011

Päivät hupenee

Taas on viikonloppu ohi ja uusi viikko alkoi. Se tarkoittaa sitä, että mun aika täällä alkaa käymään vähiin, enää 22 päivää Seattlessa, voi surku. Vaikka asiaa surkuttelenkin, on se samalla myös jännittävää ja olen innoissani siitä, että pian täältä tullaan myös takaisin kotiin:) Amerikassa vietetään tänään Memorial dayta eli tänään on siis pyhäpäivä. Se tarkoittaa monelle au pairille vapaapäivää, vaan ei minulle (yllätys yllätys). Työpäiväni on silti tosin poikkeava ja aloitan työt vasta iltapäivällä, siksi voinkin vielä rauhassa makoilla sängyssä ja kirjottaa teille pienen postauksen viikonlopusta:)

Perjantai illalla hostisäni naisystävineen siis saapui meille yhdeksän maissa. Olin ihan poikki jo silloin, mutta päätin lähteä pienelle kävelylle ja hakemaan kaupasta lisää sitä herkullista kreikkalaista jugua<3 Katsoin netistä muutaman vanhan Hillssin jakson (olen nolo, myönnän) ja selailin blogeja ja menin ihan vaan nukkumaan.

Lauantaina heräsin melko ajoissa, (kiitos lapsien) otin suunnan salille ja vietin siellä melkoisen pitkän ajan, kun ei kerranin ollut kiire yhtään mihinkään. Rakastan kun saa tehdä kaikki liikkeet hitaasti ja venytellä treenauksen jälkeen oikeen pitkään. Suihkun jälkeen lähdin kiertämään kaikki postipaikat läpi ja kyselemään pakettihintoja. Täytyy sanoa, että tämän kävelyn jälkeen olin järkyttynyt!!! Eräässä postipaikassa 3:n sellaisen melko pienen paketin lähettäminen Suomeen olisi maksanut 800$, että ihan sellasia kevyitä hintoja :D Lisäksi työntekijät tässä liikkeessä olivat kotoisin kai jostain korean suunnalta ja täytyy sanoa, että heidän englantiaan oli ihan hirveän vaikea ymmärtää, tunsin oman puheeni kerrankin hyväksi, melkein jopa täydelliseksi verrattuna heidän aksenttiinsa. No kumminkin päädyin loppujen lopuksi siihen, että lähetän kaikki tarvittavat paketit ihan normi postissa ja ostan mahdollisesti yhden matkalaukun lisää, tällä viikolla pitäisi nyt sitten aloittaa tämä rumba:) Mulla on ollut viime viikkoina todella pahoja nukahtamisvaikeuksia (pitkästä aikaa) ja veikkaan sen johtuvan siitä, että vanha stressailija luonteeni alkaa taas palailemaan vuoden tauoltaan takaisin, toooosi ärsyttävää!

Illemmalla lähdetiin illalliselle länsi Seattleen, jossa on paljon ihania ruokapaikkoja. Söin pitkästä aikaa pizzaa ja oli sitten niin hyvää! Smoked pepperoni & pineapple + ihanaa tomaattikastiketta, täydellistä! Ruoan jälkeen mentiin vielä leffaan katsomaan Thor, en tiedä miten mut saatiin ylipuhuttua kyseiseen leffaan, mua kun ei yleensä tollaset fantasia jutut kauheesti kiinnosta, mutta ei se nyt niiiin paha ollut;)

Sunnuntai aamupäivällä mentiin aamupalalle ihanaan kahvilaan. Sieltä saa maailman parasta puuroa ja chai teetä!!! Haluaisin mennä sinne syömään sitten kun on mun viimeinen päivä Seattlessa, mutta saa nähdä millanen työpäivä mulla sillon on. En tajua miten oon ihan koukuttunut puuroon tän vuoden aikana, kun ennen tänne tuloa suurinpiirtein vihasin sitä, hah! Oon kuitenkin erittäin iloinen, että oon taas oppinut syömään sitä monen monen vuoden tauon jälkeen. Iltapäivällä mentiin kävelylle sinne pikkurannalle, josta teille viime viikonloppuna kerroin, käytiin myös yhdessä taidegalleriassa, jossa oli ihan mieletömiä maalauksia, tuli heti sellanen olo, että haluan saada mun öljyvärit käteen heti paikalla! Lisäksi söin eilen elämäni ekaa kertaa simpukoita ja arvatkaa mitä, tykkäsin! :)

Ilta meni muutaman vanhan leffan parissa ja herkkuja syöden:) Ja niistä herkuista puheen ollen nyt olisi sitten aika lähteä kuluttamaan niistä saadut kalorit, eli lenkille mars! Lueskelin, että Suomeen on luvattu mielettömiä helteitä, eli nauttikaahan te niistä siellä ja jos jollain on tulevana viikonloppuna valmistujaiset, niin tahdon toivottaa oikein paljon onnea! :)

perjantai 27. toukokuuta 2011

Kiinnostavia blogeja?

Mulla on täällä enemmän kun hyvää aikaa lukea blogeja.. oon ihan hurahtanut niihin! Ihaninta on iltaisin makoilla sängyssä, juoda kuppi teetä ja lukea laadukkaita hauskoja tekstejä (voi kun itsekin osaisi ja jaksaisi/olisi aikaa panostaa). Laittakaahan mulle siis linkkejä hyviin muoti-, laihdutus- ja lifestyleblogeihin! :)

Perjantai

Eiliseltä ostosreissulta mukaan lähti 18 paria sukkia ja arvatkaa mitä tapahtui kun laitoin tänään uudet sukat jalkaan, niissä oli REIKÄ!!! Ei ole oikeasti edes mahdollista, mikä mun sukkia vaivaa? :D Lisäksi ostin ne ihanat Niken juoksushortsit, värivalikoima oli superlaaja, enkä millään meinannut osata päättää, mutta päädyin sitten perus mustiin, joissa on pinkit raidat (mulle pinkkiä, mikä mua vaivaa??:D) . Lisäksi ostin pari Aussien hoitoainetta, jotka aion lähettää kotiin, ne on täällä niin superhalpoja ja myöskin mielettömän hyviä :) Siinä ne ostokset sitten olikin, kävin myös katsomassa kameroita, mutten ainakaan vieläkään löytänyt mitään sopivaa, mutta oli ainakin hyvä vähän nähdä mitä hintaluokkaa ne täällä ovat.

Kotiin tullessa oli kello jo melkein yhdeksän, söin myöhäisen illallisen, luin yhtä hyvää blogia ja yritin mennä nukkumaan.. yritykseksi se tosiaan jäi! Mä en ymmärrä miksi mulle on tullut taas vaikeuksia nukahtamisen kanssa, vihaan sitä!!! No aamulla sitä herättiin sitä sitten melko väsyneinä, mutta ei haitannut, kun sai laittaa uudet shortsit jalkaan ja kirmata salille:) Meidän salilla on varsinkin nyt kesäaikaan todella surkea ilmastointi ja mulla oikeesti meinaa loppua juoksemisen aikana happi, kun en muutenkaan osaa käyttää oikeita hengitystekniikoita, no ehkä mä siellä selviän vielä seuraavat 3 viikkoa hengissä!
Olin lähdössä salilta kotiin kun eräs nainen huomasi cultural care paitani ja kysyi olenko au pair. Vastasin, että kyllä olen, suomesta kotoisin ja lähdössä heinäkuun lopussa takaisin kotiin. Nainen kertoi, että on harkinnut jo pitkään ottavansa au pairin, mutta ei ollut varma järjestöjen luotettavuudesta. Minä siihen sitten vastailin, että cultural care on ainakin loistava organisaatio, eikä minulla ole oikeastaan mitään pahaa sanottavaa, suosittelen siis! Paras osa keskustelua oli, kun nainen sanoi: olet kyllä uskomattoman hyvässä kunnossa, et ole ainakaan lihonnut vuotesi aikana. Siihen sitten vastailin naureskellen, että itseasiassa kyllä olen ja täällä nyt yritän saada ylimääräisiä pois ennen kotiinlähtöä. Mä niin rakastan tätä jenkkien kehumiskulttuuria, hah! Voi kun yhdestä kehusta voi tulla hyvä mieli! Paitsi, että olisittepa nähneet missä kunnossa se nainen itse oli, 3 pientä lasta ja naisen kroppa oli ihan täydellinen, pitkä, laiha ja sopivasti lihaksiskas! Siinä sitä on sitten itsellekkin tavoiteltavaa!:)

Tänään on taas vuorossa ns. iltavuoro 12-21, tai oikeastaan työskentelen siihen asti kunnes poikien isä ja tämän naisystävä saapuvat lentokentältä tänne meille. Tämä on ensimmäinen kerta kun kyseinen naisystävä tulee isän mukana ja mietin vaan miltä hostäidistäni tuntuu, että tämä nainen tulee nukkumaan viikonlopun hänen sängyssään, mielenkiintoista :D Kivaa tässä illassa on se, että saan kokkailla, ajattelin tehdä lihapullia, koska niistä me kaikki ainakin tykätään!!!

Viikonlopun suunnitelmat ovat vielä vähän auki, kaikki muut au pair ystäväni menevät katsomaan tänään hangover 2, vähän harmittaa etten pääse mukaan, mutta eiköhän me huomennakin jotain kivaa keksitä!:)

torstai 26. toukokuuta 2011

Torstai

Aurinko paistaa ja vettä sataa taitaa tulla kesä, trallaallaaa!!! Täällä on ollut ainakin kolme sadekuuroa tänään, jonka aikaisesti on myös paistanut aurinko, niiin outo sää! Tulis se kesä sitten ja vähän äkkiä, kun mulla on enää reilut kolme viikkoa Seattlessa jäljellä :) Tuntuu niin hassulta, että pian sitä ollaan jo Berkeleyssa, ja myös pieni paniikin poikanen alkaa iskeä, miten ihmeessä mä saan lähetettyä kaikki noi mun kamat kotiin ja kuinkahan hemmekosti se tulee maksamaan?? Onko kellään kokemuksia isojen pakettien lähettämisestä toiseen maahan? Ja, että mitä postia mun kannattais käyttää, normi postia, ups:ää vaiko fedexia..? Olen niin ulapalla ja taas on jätetty kaikki tunnetusti viime tinkaan!!;)

Torstait on aina ihanan rentoja päiviä kun työskentelen vaan reilut kuusi tuntia ja siitäkin O nukkuu pari tuntia. Tänään on suunnitteilla työpäivän jälkeen suunnata northgate mallille katsomaan uutta kameraa ja ostamaan juoksushortsit ja uusia sukkia. Oon onnistunut hajottamaan kolme paria sukkia viimisen viikon aikana, joten ehkä on vähän aika uusia vanhoja varastoja :D Kameraa menen vaan katsomaan, mutta se on yksi listalla olevista asioista, jonka haluaisin ostaa ennen kotiin lähtöä. Oma pikkukamerani on niin surkea ja se valottaa kaikki kuvat, en aio enää koskaan ostaa samsungin kameraa! Onko teillä hyviä vinkkejä hyvistä pikkukameroista hyvällä hinta-laatusuhteella? :) Niin ja niken juoksushortsit oon halunnu jo vaikka kuinka pitkään ja salilla alkaa olla niin kuuma, että ne olis aika kiva saada sinne jo heti huomiseksi;)

Nyt olis siis reilu tunti töitä ja sitten tämä tyttö hyppää bussin kyytiin ja lähtee kohti ostosparatiisia. Tosin noi on ainoat asiat mitä oikeesti annan itselleni luvan ostaa, kaikki loput rahat kun täytyy säästää niiden pakettien lähettämiseen! :D

P.s bloggerin käyttö takkuilee edelleenkin.. olis kyllä kiva päästä vastaamaan teidän kommentteihin omilla tunnuksilla ja päästä kirjautumaan täältä ulos mutta.. nooo, pikkuvika!:D

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Terrible twos

Mä vietän tällä hetkellä työpäiväni maailman pahimman uhmaikäsen kanssa!!! Miten niin suloinen ja ihana lapsi voi osata olla niiiiiin ÄRSYTTÄVÄ? Kaikki pitäisi mennä juuri niin kuin hän haluaa, juuri sillä sekunnilla kun hän haluaa ja jos ei näin tapahdu on seurauksena mielettömät itku-raivo-potkukohtaukset.. aaa, mä niin rakastan tällä hetkellä työtäni, NOT!!!!
Lisäksi kaveri ei tottele yhtään mitä hänelle puhutaan ja ärsyttää aivan tahallaan sekä mua, että muita perheenjäseniä. Oon ennenkin kyllä kuullut uhmaiästä joo ja nähnytkin aika paljon 2-vuotiaita lapsia, mutta tää on kyllä oikeesti pahin kaikista.. toivottavasti tää ei jatku mun kotiintuloon asti, tai tulen oikeesti olemaan ihan hermoraunia kun palaan takasin!

No mutta sitten vähän muihin asioihin.. pidin tänään pitkästä aikaa tauon salilta, koska jalat oli vaan niin puhki, etten nähnyt mitään järkeä lähteä hajottamaan niitä enempää. Kävin kyllä aamulla juoksemassa 45 min + olen työntänyt O:ta tunnin rattaissa ja käynyt vielä tunnin kävelylenkillä kaatosateessa (koska mun oli pakko päästä päästämään ylimääräset höyryt työpäivän jälkeen ulos päästä:D) . Nyt on illallinen takana ja pitäisi venytellä oikeen kunnolla, että oisi huomenna taas täydessä terässä!

Niin ja arvatkaa mihin ilmoitin itseni siskon pienellä avustuksella.. korottamaan englannin arvosanaani ensi syksynä, vähän jänskättää että onko oppinut täällä vuoden aikana mitään, sen näkee sitten syksyllä.. päätin tehdä itselleni pienen haasteen:)

Niin ja viimeiseksi.. mulla menee hermot bloggeriin.. en pääse kirjautumaan ulos, en pysty kommentoimaan, mutta näemmä pystyn silti julkaisemaan tekstejä.. outoa :D Toivottavasti vika korjaantuisi mahdollisimman pian.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Uusi lemppari!

Ajattelin vaan tulla kertomaan teille mun uudesta lemppari aamu-/väli-/ iltapalasta. Sehän siis on kreikkalaista jugurttia kera pakastemarjojen, tällä kertaa seassa mustikoita ja vadelmia..<3 Kerroin, että jenkeissä ei ole rahkaa (tai itse en ainakaan ole törmännyt) niin tämä on kyllä hyvä korvaamaan sen, maistuu meinaan ihan samalle :)

Siis hyvää, mutta myös terveellistä.. tämän kokoisessa annoksessa (purkillinen jugua + marjat) on ehkä noin 120 kaloria, eikä lainkaan rasvaa. Tätä voisi syödä vaikka päivittäin, namnam!!! Jos haluaa herkutella vielä vähän lisää voi sekaan laittaa mysliä.

Millä te tykkäätte herkutella? Jos mä saisin päättää ja pystyisin syömään mitä tahansa vetelisin vaan päivät suklaata ja kitkat patukoita, ihan ehdottomia suosikeita.. mutta öö.. ei tällä kropalla;)

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Weekend

Taas ollaan sunnuntaissa ja kello on ilta kymmenen.. mihin nää päivät oikeesti menee? Ajattelin muutamalla sanasella kertoa kuluneesta viikonlopusta, kun kerrankin oli ohjelmaa oikein kaikille kolmelle päivälle:)

Aloitetaan vaikka siitä, että nukuin torstain ja perjantain välisenä yönä huikeat 4 tuntia. Oltiin torstai illalla tyttöjen kanssa kahvilla ja tultiin aika myöhään kotiin, enkä vaan yksinkertaisesti saanut millään unta, ensimmäisen ja viimeisen kerran kun uskalsin katsoa kelloa, niin se näytti 3.30.. voi sitä ilon ja riemun määrää kun tajusin, että mulla on aikaa nukkua 4 tuntia, ei paljon naurattanut! Nähtiin muuten sillon torstaina oikeen action pätkä kun kahvilan viereiselle tielle kurvasi ainakin 20 poliisiautoa valot vilkkuen ja pillit huutaen. Kuulemma olivat saaneet puhelun, että joku ampuu siellä autoja, mutta ei siellä kyllä ketään ollut, eikä mitään tapahtunut :D No kumminkin nyt takaisin perjantaihin, päivä oli oikeasti ihan kamala; M itkeä pillitti heti koulusta ulos päästyään, muropaketista löytyi mato ja O:lle ei kelvannut illallinen! Siinä se silleen lyhykäisyydessään, niin ja mua jostain kumman syystä vähän väsytti:D Pojat meni nukkumaan ja tytöt tuli meille kunnes K tuli kotiin ja sitten me lähdettiin kotibileisiin, jotka olivat surkeimmat ja oudoimmat bileet IKINÄ! Enkä edes liiottele :D Kaikki ihmiset olivat niin pirun outoja ja niin pirun kännissä tai mahdollisesti jossain muissa aineissa, että me päätettiin aika nopeaan lähteä sieltä pois, tultiin sitten ihan vaan tähän meille nukkumaan.

Lauantai aamu alkoi sitten siinä 7.30 kun lapset heräsivät. Varotin kyllä tyttöjä jo etukäteen, että pojat eivät anna meidän sitten nukkua ja niinhän siinä kävi :D Makoiltiin sängyssä ja juteltiin ja kun perhe lähti ulos niin mentiin aamupalalle. Myöhemmin mentiin downtowniin katsomaan leffa Bridesmaides.. en tiedä onko se vielä Suomessa, mutta jos on menkää KATSOMAAN, se oli ihan huippu hauska ja naurettiin niiin paljon. Leffan jälkeen oli suuntana paikallisen futisjoukkueen Sounderssin peli, josta onkin alapuolella hieman kuvia:)













Näin hauskaa meillä oikeesti oli :D

Peli oli kyllä harvinaisen tylsä ja kun mä sanon, että futispeli on tylsä, niin sillon se oikeesti on tylsä! Odotin paljon parempaa peliä, siis pelillisesti, no tehtiin me sentään voittomaali ja pelin ainoa maali 90 peliminuutilla :D Pelin jälkeen tulin ihan vaan kotiin nukkumaan, olin niin poikki kun kahtena edellisenä yönä nukkunut yhteensä ehkä sen 8 tuntia.


Tänään heräsinkin sitten uuteen päivään 11 tunnin yöunien jälkeen, teki kyllä hyvää:) Makoilin rauhassa sängyssä koneen kanssa ja aloin laittamaan itseäni valmiiksi lounasta varten. Mentiin syömään yhtään kasvisruokaravintolaan ja oli kyllä tosi hyvää ruokaa :) Tänään tuli myös nähtyä taas lisää Seattlea, mm. Seattlen ranta, joka oli kyllä surkean pikkuinen verrattuna meidän ihanaan yytskään, mutta se oli kyllä ihan söpö ja idyllinen, en vaan ymmärrä miten sinne voi mahtua edes 10000 osa tästä määrästä ihmisiä:) Illallinen mentiin syömään thaimaalaiseen, eli vähän tälläinen ruokapainoitteinen päivä tänään, mutta pitäähän sunnuntaisin vähän nauttia!


P.s en ihmettele jos täällä ollaan ylipainoisia, futispelissäkin sai ilmaisia leivoksia ja tacoja.. omomomomomom :D









torstai 19. toukokuuta 2011

Ajatuksia

Raskas työpäivä takana, istun meidän keittiön lattialla olevalla pehmeällä matolla ja nautin viimeisistä auringonsäteistä teekuppi kädessä. Hostperhe lähti ulos syömään illallista ja mä saan vihdoin olla yksin, rauhoittua. Kuuntelen rentouttavaa musiikkia, selailen koneelta hyviä blogeja ja nautin tästä hetkestä. Harvoin, ihan liian harvoin saan olla ihan yksin, hiljentyä ja miettiä asioita rauhassa.



Tänään oli sekä hyvä, että huono päivä. Huonoa oli se, kun kuulin O:n itkevän, näin M:n kiukuttelevan ja huomasin, että pojat eivät osaa nauttia tästä ihanasta aurinkoisesta päivästä. Mä olisin voinut istua monta tuntia puistossa ja katsoa, kun pojat leikkivät, mutta ei.. mun pojat eivät osaa/halua leikkiä, he istuvat katoksen alla varjossa surullisen näköisinä tai käyttäytyvät tahallaan niin, että sanon "okei, ette osaa käyttäytyä, nyt on aika lähteä kotiin". Koska pojat eivät olleet hyvällä tuulella, sai se myös minut todella todella pahalle ja surulliselle mielelle.

Hyvää tässä päivässä oli se, että pääsin heti aamulla salille, nautin kävelymatkoista auringonpaisteessa, O lähti suosiolla tarhasta kotiin, olen osannut syödä kohtuudella, sain postissa RUISLEIPÄÄ, sain O:lta paljon haleja ja pusuja, päätettiin yhteinen päivä lukemalla kirjoja ja kaikki olivat hyvällä tuulella, niin ja sain viettää hetken aikaa ihan yksin. Lisäksi näen vielä tänään pitkästä aikaa ystäväni J:n<3

Jos siis on jotain huonoa, niin aina on myös jotain hyvää. Elämä on tasapainottelua positiivisten ja negatiivisten asioiden välillä, pitäisi vaan löytää polku, jossa niitä positiivia asioita olisi enemmän ja negatiivisetkin asiat voitaisiin muuttaa jollain tavalla positiivisimmiksi. Pitäisi osata nauttia pienistä asioista, elää hetkessä, nauttia siitä mitä sinulla on juuri nyt, eikä siitä mitä sinulla ehkä joskus tulevaisuudessa tulee olemaan. Helpommin sanottu kun tehty, tiedän. Itse ainakin olen sellanen haaveilija ja unelmoija, että joskus tuntuu olevan todella vaikeaa elää tässä hetkessä. Mietin aina, että mitä tulevaisuudessa tapahtuu tai, että mitä muut ajattelevat jos teen noin tai käyttyädyn näin.. mitä sen on väliä? Tämä on mun elämäni ja se ei ole kovin pitkä, pitäisi osata heittäytyä, antaa tunteiden viedä,; ihastua, vihastua, nauraa, itkeä.. NAUTTIA!



Pian 10 kuukautta elämää takana maailman tällä puolen ja se on muuttanut suhtautumistani tiettyisiin asioihin; olen tällä hetkellä paljon rennompi, en jaksa stressata asioista enää niin paljon, ei ole tarvinnut juurikaan jännittää tai murehtia mistään. Olen aina ollut kova jännittäjä ja stressaaja ja toivon, että kun tulen kotiin pystyn jättämään sen osan itsestäni tänne, en halua enää olla se hermoheikko, joka vihaa esiintymistä ja stressaa turhista asioista. Nämä kuukaudet ovat saaneet minut ajattelemaan elämääni entistä enemmän, se on saanut minut arvostamaan ystävyyssuhteitani, perhettäni, itsenäisyyttäni, kotimaatani, elämääni yksinkertaisuudessaan. Voin olla ylpeä itsestäni, että toteutin yhden unelmistani: asua ulkomailla.


Vielä on paljon unelmia toteuttamatta, asioita saavuttamatta. Seuraava syksy tulee olemaan varmasti mielenkiintoista, ehkä hieman pelottavaakin aikaa, kun ei ole minkäänlaisia suunnitelmia tehtynä. Onhan mulla nyt tietty ikuisena stressailijana takataskussa varasuunnitelma, mikä tulee käyttöön jos kaikki menee päin prinkkalaa :D Toivon vaan, että minun ei tarvisi käyttää sitä, toivon, että löytäisin paikkani, tietäisin mitä elämältäni haluan ja voisin olla onnellinen. Tosin musta tuntuu, että elämä on ikuista etsimistä ja uusien unelmien ja toiveiden täyttämistä.. voiko koskaan siis tuntua siltä, että nyt kaikki on paremmin kuin hyvin ja elämäni on juuri sellaista kun olen aina halunnut sen olevan? Vai onko se ihan pelkkää utopiaa?


Niin tai näin, olen tällä hetkellä melkoisen positiivisella asenteella oman elämäni suhteen. Yritän nauttia täysin rinnoin näistä kahdesta kuukaudesta mitä minulla on täällä jäljellä ja sen jälkeen aloitan uuden seikkailun palatessani takaisin Suomeen. Toivon, että se seikkailu tulee olemaan täynnä positiivia asioita: ystäviä, perhettä, työtä, rakkautta terveyttä, liikuntaa, iloa, naurua, hetkessä elämistä ja kaikkea mitä ikinä siltä toivonkaan!


Onnellinen!

Arvatkaa kuka sai tänään 6 pakettia ruisleipää postissa??? MINÄ,MINÄ,MINÄ!!! Kyllä mun nyt kelpaa syödä tänään illalliseksi tomaattikeittoa ruisleivän kera, ihan parhautta! Kyllä voi ihminen tulla pienistä asioista onnelliseksi! Ei mulla sitten muuta :)

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Keskiviikko

Täällä nautitaan nyt kuulkaa näistä ihanista aurinkopäivistä, niin ihanaa!!! Ollaan vietetty kaikki mahdollinen aika ulkona ja musta tuntuu, että mä viihdyn siellä jopa paremmin kun pojat. Parasta oli M:n kommentti kun makasin takapihalla bikinit päällä: Tiia, did you know that you look like you're kind of naked? Upsiiis, toivottavasti poika parka ei saanut kovin suuria traumoja!:D

Aamu alkoi vähän negatiivisilla tunnelmilla, kun pojat olisivat halunneet sen normaalin aamun, että äiti on kotona ja viettää aikaa heidän kanssaan.. heräsin siis kello 7.00 itkuun, äitiiiii en halua, että lähdeeeeet!! Siinä vaiheessa teki mieli nostaa peitto takaisin korviin ja huutaa, että en jaksa työskennellä tänään lainkaan! No, onneksi tästä päästiin aika nopeasti yli ja vietettiinkin rauhallinen ja rento aamu, kunnes lähdettiin viemään M kouluun, sitten mentiin O:n kanssa puistoon leikkimään. Tultiin kotiin välipalalle ja samantien sen jälkeen suunnattiin takapihalle leikkimään. Olisittepa nähneet meidän kaks vuotiaan, joka pääsi leikkimään vähän mudalla ja vedellä.. lopputulos oli ööö.. mielenkiintoinen ja voin kertoa, että tämä au pair ei ollut kovin iloinen :D

M:n koulu loppui tänään 2 tuntia aikaisemmin, joka ilmeni aamiaispöydässä, kun K sanoi.. muistathan, että tänään on taas aikanen päivä. No enpä kyllä muista, kun et ole minulle kertonut , että ihan kiva että tuli puheeksi saman päivän aamuna :D No, lounaan jälkeen lähdettiinkin sitten hakemaan M ja sitten oli O:n aika mennä myöhäsille päikkäreille.

Nyt on aika mennä herättämään O ja sitten syödään taas välipalaa ja lähdetään puistoilemaan ja odottamaan, että K pääsee töistä. Mun pitäisi päästä tänään vähän aikaisemmin siis vapaalle, koska alotin työt ajoissa, töiden jälkeen suuntana sali, ylläri!!:) Tällästä tää mun arkeni täällä on, ei kovin mielenkiintoista, mutta nyt kyllä taas tässä menee, kun pääsee nauttimaan näin ihanista ilmoista!:)

tiistai 17. toukokuuta 2011

kesäkesäkesä

Hei! Täällä ollaan taas. Viikonloppu on ohi ja viikkokin jo melkein puolessa välissä, hui! Tänne saapui tänään kesä ja lupasi lämmintä ja aurinkoista ilmaa kuulkaa ihan perjantaihin asti, kyllä nyt kelpaa. O:n päikkäreiden aikaan meikäläinen makoili pari tuntia takipihalla shortsit ja toppi päällä, kyllä oli kivaa:)

Tää viikko on taas vähän poikkeuksellinen töiden suhteen.. tänään vein pojat kouluun (niin kuin huomennakin) ja huomenna aloitan työt jo 7.30 plaah! Se tarkoittaa sitä, etten pääse mun suunnitellulle aamulenkille, koska en mä ihan niin hullu ole, et heräisin aamulta kuudelta juoksemaan.. tai eihän sitä koskaan tiedä :D

Arvatkaa mitä hullua tein lauantaina, eikun perjantaina.. tilasin ruisleipää kuulkaa ihan New Yorkista asti.. yksi suomalainen au pair kaveri tilasi sieltä leipää ja sitä kun pääsi maistamaan, niin pakkohan se oli tilata itsellekkin muutama paketti.. toivottavasti ne tulisivat jo tällä viikolla:)
On kyllä niin kova ikävä ruisleipää, se kun kuului ennen ihan jokapäiväiseen arkeen.. p.s toivon myös saavani eväsleivät kotimatkaa varten sitten kun saavun heinäkuun lopulla Suomen lentokentälle, vink vink rakkaat siskoni!!!;)

Tänneppä ei siis kuulu mitään kummempia.. enää kuukausi aikaa käydä kuntosalilla ennen kun muutetaan Berkeleyyn, joten kovasti nyt yritän saada itseäni kuntoon. Itse salilla käyminen ei tuota mitään ongelmia, koska tykkään liikkua, mutta entäs sen syömisen laita sitten.. Nooo, parhaani yritän ja saa nähdä mihin se riittää:) Tuntuu hassulta, että enää reilu kuukausi aikaa Seattlessa, mieluiten viettäisin vuoteni loppuun asti täällä kavereiden kanssa, mutta ei voi mitään, Berkeleyyn on mentävä. Eiköhän siitäkin silti selvitä, luulen, että kun sinne pääsen, niin alan vaan haaveilemaan ja odottamaan kotiinpääsyä :)

Tuntuu, että Suomessa alkaa kavereiden koulut olemaan loppusuoralla ja kesälomat/työt alkavat.. niin se kesä vaan tulee, Jeeee :) Vielä kun tietäis mitä sitä sitten elokuusta lähtien alkaa tekemään niin olisi toooosi kiva juttu.. mutta nyt en jaksa stressata mistään, vaan aion nauttia näistä ihanista aurinkopäivistä! Toivottavasti teillä on ihanat ilmat Suomessakin!

perjantai 13. toukokuuta 2011

VIIKONLOPPU!!!

Taas viikonloppu, jee! Ja olen kyllä niin viikonloppu vapaan tarpeessa. Viikot kun viettää lähestulkoon 24/7 tässä talossa tai sen lähiympäristössä, niin parasta on kun viikonloppuisin pääsee kavereille ja ulkoilemaan.

Huomenna on luvassa ensin Suomi koulun kevätjuhla. Au pair ystäväni M on siellä vapaaehtoistyössä ja hän kutsui meidät kaikki suomalais au pairit sinne hänen kanssaan, päästään laulamaan suvivirttä, jee!

Juhlan jälkeen suuntaan ruokakauppaan, sillä olen luvannut valmistaa illallista. Ajatuksena on tehdä pastaa kinkku-pekonikastikkeella ja jälkkäriksi ihania mansikoita suklaan kera. Lisäksi tiedossa on leffa-ilta.. Ihanaa päästä rentoutumaan oikeen kunnolla:)


Naurattaa kun hostisäni tuli tänään tänne viikonlopuksi ja molemmat talon naiset aikovat karata viikonlopuksi muualle. Kyllä me noista lapsista silti tykätään ihan oikeesti, mutta välillä on kivaa kun saa nukkua pitkään, ilman että herää lasten kiljuntaan, eikä tarvi pitää edes korvatulppia, voi tätä riemua :D

Niin ja kun joka muussakin paikassa puhutaan lätkästä niin tarvii kai munkin muutama sana mainita. Ei ole tullut seurattua yhtään peliä tänä vuonna, vaikka yleensä tapitan nämä pelit nenä kiinni ruudussa, mutta onneksi rakkaiden face ystävien tilapäivityksien ansioista on tullut kyllä harvinaisen selväksi, niin hyvät kuin huonotkin tapahtumat.. ei ole siis tarvinnut vaivautua katsomaan tuloksia edes iltasanomien sivuilta, hah! Ei voi muuta sanoa, kun että ilmeisen hienosti on meidän pojat pelannut, hyvä SUOMI!!! Toivottavasti näkisin nyt sitten edes finaalin :)


Sellaista tänne, hyvillä fiiliksillä viikonloppua kohden:) Palaillaan asiaan taas sunnuntaina tai maanantaina.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Gasworks park

Mitä tänään tapahtui? Aamulla ja aamupäivällä oli tuttuun tapaan pilvistä ja harmaata, mutta O:n päiväunien aikaan tapahtui jotain käsittämätöntä.. nimittäin aurinko päätti tulla kyläilemään Seattleen! Us-ko-ma-ton-ta! No mitä me tehtiin loppupäivä, leikittiin puistossa, leikittiin takapihalla ja vielä illallisen jälkeenkin tehtiin kävelyretki Gasworks parkkiin, eli todellakin vietettiin kaikki mahdollinen aika ulkona. Voi kunpa ilmat jatkuisivat samanlaisina niin olisin eeerittäin iloinen! :)

Seuraavaksi kuvia Gasworks parkista:


Veljekset poseeraamassa.. tää pienempi kaveri ei tykkää olla valokuvissa, ei sitten yhtään.. oli aikamoinen työ saada edes yksi onnistunut kuva :D


Parikymmentä muutakin ihmistä oli päättänyt tulla nauttimaan auringosta ja kauniista maisemista..



Jos kerrankin yrittäis edes näyttää normaalilta..



Ollaan kyllä onnekkaita kun asutaan näin veden äärellä ja maisemat ovat näin huikeita



Niin mitä sille normaalille Tiialle tapahtui? Näihin tunnelmiin onkin hyvä lopettaa tämä postaus.. Kello on pian kymmenen ja tämä tyttö lähtee nukkumaan, jotta jaksaa nousta aamulla lenkille! Hyvää yötä!:)









Hei taas!

Postausten kirjoitus on taas jäänyt vähän vähemmälle ja syy siihen on se, että elämästäni on tullut niin tylsän rutiininomaista etten usko, että teitä kiinnostaa joka päivä lukea: tänään tein 9 tuntia töitä ja sitten kävin salilla. Korjatkaa toki jos olen väärässä :D No tänään olen tähän mennessä tehnyt 3 tuntia töitä ja käynyt salilla ja vielä olisi 7 tuntia töitä edessä. Noniin, siinähän se tuli, suorastaan uskomattoman mielenkiintoista, hah!

Olen jo monta kertaa kirjoittanut kuinka nopeasti aika menee.Me muutetaan hostperheen kanssa kesäkuun lopussa Berkeleyyn, joten oikeastaan mulla on enää reilu kuukausi jäljellä täällä Seattlessa, se tuntuu sekä pelottavalta, että ihanalta! Viime ajat oon nauttinut ihan mielettömästi elämästäni täällä, lähinnä siksi, että oon tavannut niin kivoja tyyppejä ja poikien kanssa menee hyvin. On jo kamalaa ajatella päivää, kun tarvii hyvästellä lapset tietäen, ettei välttämättä enää koskaan nähdä. Koko eilisen päivän O hoki mulle, I missed you, I missed you kun ei oltu nähty koko viikonloppuna, ne sanat sai kyllä mut hymyilemään:)

Jotenkin nyt on tosi ristiriitaiset tuntemukset ajatellen kotiinlähtöä. Tottakai ikävöin perhettäni ja ystäviäni ja omaa vanhaa elämää, mutta tiedän, että jään ikävöimään myös monia asioita täältä. Uskon, että myös se ettei minulla varsinaisesti ole mitään suunnitelmaa mitä aion tehdä kotiin palattuani saa minut hieman hermostuneeksi. Helpompaa olisi palata, jos olisi koulu- tai työpaikka odottamassa. Kaikki kyllä sanovat, että kyllä ne asiat järjestyvät ja tottahan se varmaan on, mut mä oon luonteeltani sellanen stressailija, että haluaisin tietää jo mitä tulee tapahtumaan. Tätä ikääkin alkaa olemaan jo sen verran, että olisi kiva tietää mitä haluaisi elämällään tehdä:)

Varmaa on se, etten enää pystyisi viettämään toista vuotta au pairina, kaipaan niin paljon omaa kotia, rauhaa, ystäviä, aikatauluja, sitä, että saa olla oman itsensä herra, eikä miettiä, että voinkohan mä nyt mennä käymään suihkussa, vai pitääkö lasten päästä kylpyhuoneeseen seuraavan 15 minuutin aikana, tai että voinkohan mä nyt syödä ton kanan vai onko se mun hostäidin huominen lounas.. varmaan tiedätte mitä tarkoitan?

Tästä tuli nyt tällänen pohdiskelu/ajatusten kertoilu postaus.. ja niitä varmaan on edessä useampikin, mulla kun on tapana miettiä kaikkia asioita aina ihan liikaa..



Ainiin ja kun juuri kirjoitin, etten tiedä mitä haluan elämälläni tehdä niin tiedän ainakin yhden asian.. haluaisin kovasti oppia soittamaan kitaraa. Ainakin yksi asia mikä olisi ihan realistisesti mahdollista, kai?;)



Viime viikolla tuli kova mökki-ikävä.. en tiedä yhtään, että mistä se tuli, mutta voi kun olisi ihanaa nauttia auringonpaisteesta aitan edessä, tehdä kävelylenkki kyläkaupalle, grillata, saunoa, uida meressä ja illalla nukkumaan mennessä kuunnella sateenropinaa.. Onneksi elokuussa pääsee sitten toteuttamaan haaveen, enää pari kuukautta aikaa:)




Nyt tarvii alkaa lopettelemaan ja jatkaa töitä.. ajatuksia olisi ollut vielä vaikka kuinka ja paljon, eli ehkä kirjoitan illalla niistä lisää.. tai sitten huomenna :)






maanantai 9. toukokuuta 2011

Christina Perri & James Blunt

Eilen oli vihdoinkin James Bluntin konsertti.. otettiin bussi downtowniin argentiinalaisen au pair A:n kanssa ja odoteltiin teatterin edessä hetki muuta seuruetta.



Moore theathre James Blunt at 7pm






Lämppärinä toimi Christina Perri, jonka nimeä en ollut ennen kuullutkaan.. kävi kumminkin ilmi, että olen kuullut muutaman hänen biisinsä soivan radiossa, en vaan tiennyt, että ne olivat hänen biisejään:) Ihan mielettömän kaunis ääni, tästä tuli mun uusi lemppari.. suosittelen kuuntelemaan ainakin biisit: Jar of hearts ja Arms :)



Sitten muutamat kuvat itse pääesiintyjästä.. tykkään kyllä kovasti James Bluntin musiikista, (niin kuin kyllä monesta muunlaisestakin musiikista) välillä oli menevämpiä biisejä ja sitten tietty niitä ihania rauhallisia.












Pitihän sitä käydä moikkaamassa yleisöäkin välillä.. hauskinta oli katsella kuinka keski-ikäiset naiset voivat olla niin hulluna James Bluntiin, ihan sekopää meininkiä :D






Ja sitten sitä herkistelyä..


Konsertin jälkeen käytiin yksillä ja kuten voi huomata kamerassa oli vielä konsertti asetukset päällä eli siksi vähän epätarkka ja pimeä kuva :)

Olipas taas mielettömän kiva viikonloppu kaikenkaikkiaan, lauantain työtkin meni kivasti ja extrarahaa tipahti lompakkoon enemmän kun luulin.. sehän oli luonnollisesti iloinen yllätys;)


Lauantaina käytiin syömässä italialaista ruokaa ja juomassa muutamat drinkit, jonka jälkeen hengailtiin yhden kaverin luona ja tapasin taas uusia tuttavuuksia. Meillä oli ihka aito jenkkiläinen nuotiokin :D



Taas on maanantai ja uusi viikko edessä, aika kuluu ehkä jo vähän liian nopeaan. Saa nähdä mitä tämä viikko tuo tulleessan, vielä ei ole mitään kummempia suunnitelmia tiedossa. Ihanaa viikkoa kaikille!!!


























lauantai 7. toukokuuta 2011

Perjantaita

Eilinen päivä oli sekä ihana, että ihan mielettömän kamala! Aamulla suuntasin heti pariksi tunniksi salille.. oon muuten käynyt joka arkipäivänä tällä viikolla salilla, vähänkö oon ylpeä itsestäni;) Salin jälkeen alotin työt 12.15. O oli vähän hämmentynyt meidän järjestelyistä, eikä sen seurauksesta tykännyt sitten nukkua päiväunia lainkaan ja siitäkös se riemu sitten alkoikin.

Iltapäivällä haettiin M koulusta, jaksoin kerrankin panostaa pukeutumiseen, mutta kun avasin ulkooven huomasin, että oli alkanut sataa vettä, niin no se bleiseri vaihtui sitten sadetakkiin, höh. Sateen takia ei myöskään suunnattu puistoon leikkimään, vaan palattiin oikopäätä takaisin kotiin. Välipalan jälkeen M piti mulle oppitunnin, joka käsitti tällä kertaa suomi-englanti-suomi sanakirjan lukemista :D Oppitunnin jälkeen pojat auttoivat mua valitsemaan tämän päivän illallisasun. Voin kertoa, että meillä oli aika hauskaa, joka kerta kun kysyin miltä näyttää vastaus oli pretty good, pretty good :D Löydettiin kumminkin loppujen lopuksi kiva asukokonaisuus, katotaan vaan monta kertaa ehdin vielä vaihtamaan sen tulevan parin tunnin aikana :D


K oli tilannut postissa uudet haalarit, eihän ne olleet kun kaksi numeroa liian isot :D meidän Max the builder






M on innkokas valokuvaaja, tottakai mustakin piti ottaa kuvia..





Meidän herra söpis poseeraa

Vaatteiden valinnan jälkeen aloin tekemään illalliseksi italianpataa. Pojat leikkivät sillä välillä sulassa sovussa keskenään.. öö.. tai sitten ei. O, joka oli skipannut ne päiväunet alkoi muuttua pikkuhirviöksi ja rikkoi kaikki M:n tekemät legorakennelmat, puri ja löi, no siinä oli sitten pakko mennä pikkuselle time-outille. Ruokailun jälkeen oli vielä hetki aikaa leikkiä yhdessä, sitten oli O:n aika mennä yöunille eikä kaveri laittanut yhtään vastaan, vaan nukahti alta aika yksikön. M:n kanssa vielä piirreltiin ja ainiin valittiin mulle sopiva kynsilakka, M sai päättää ja päätyi beigeen, koska se mätsäsi mun sen hetkiseen paitaan, en mä mitään neitejä oo tekemässä näistä mun pojista en ;) Luettiin iltasadut, pestiin hampaat ja vaihdettiin yökkärit ja sitten mä tavallaan pääsin jo vapaalle, kun molemmat pojat oli nukkumassa :)




torstai 5. toukokuuta 2011

Kuulumisia

Apua, aika menee liian nopeaan.. nyt on tullut pieni tunne mahanpohjaan, etten ehkä haluaisikaan lähteä 3 kuukauden päästä kotiin, koska täällä on niin kivaa! Nyt on jotenkin löytynyt hyvä tasapaino työnteolle ja vapaa-ajalle ja nautin melkein joka hetkestä täällä. Mutta älkää ystävät pelätkö, kyllä mä täältä tulen, heinäkuun lopulla nähdään! Ainahan tänne sitten pääsee myöhemmin takaisin, jos niin kova hinku on :D

Pari viime päivää on siis kulunut töitä tehden ja salilla käyden ja shoppaillen.. jälkimmäinen noista meni vähän yli, koska mun ei edes pitänyt ostaa mitään ja mukaan lähtikin 5 toppia/t-paitaa ja laukku, hupsiis! Ja koska viikonlopuksi on jo niin kivoja juttuja tiedossa, niin pitihän sitä varten ostaa myös uudet kengät :D Mä oon heittäytynyt ihan mahdottomaksi tällä viikolla, mutta hei, kerran sitä vaan vietetään vuosi jenkeissä, kyllä siitä nyt pitää nauttia ;)

Huomenna on jo perjantai, jonka vietän kyllä ihan töitä tehden ja poikkeuksellisesti teen tällä viikolla töitä myös lauantaina, mutta sekään ei haittaa, koska jostain kumman syystä extra raha on aina tarpeen ja lopetan työt jo 14.30, eli sen jälkeen voin sitten jo aloittaa viikonlopun riennot:) Odotan niin paljon viikonloppua, lauantaina tiedossa hyvää ruokaa ja seuraa ja sunnuntaina James Bluntin konsertti!! I'm happyy!!!

maanantai 2. toukokuuta 2011

Viikonloppu

Hei, täällä ollaan taas! Pahoittelut muutaman päivän hiljaisuudesta, täällä on ollut melkoinen kiirus! Loppuviikko sujui normaalisti töiden parissa, mutta viikonloppu pyhittettiin pelkästään kavereille ja hauskanpidolle, hyvä kun ehdin kerran nopeasti kääntyä kotona! Aurinko paistoi ja hauskaa oli, eli viikonloppu oli erittäin onnistunut :)

Lauantai aamulla oli aikainen herätys ja tytöt tulivat hakemaan mua ysin maissa, haettiin pari au pairia lisää ja mentiin syömään aamupalaa Ihoppiin (international house of pancakes). Se oli mun ensimmäinen kerta kyseisessä ravintolassa ja aamupala vaihtoehtoja oli vaikka kuinka ja paljon, mutta koska ne pannukakut on sen paikan juttu, niin niitähän piti sitten maistaa ja hyvää oli :)


Chocolate pancakes with chocolate ships

Sitten jatkettiin matkaa ja lähdettiin ajamaan noin tunnin päähän Seattlesta paikkaan, jossa järjestetään joka vuosi tulppaani festivaalit. Meitä oli 7 hengen tyttöporukka, viisi saksalaista, minä ja yks tyttö ausseista. Kerrankin saksan tytötkin osas puhua melkein koko päivän englantia (ihmeiden ajat eivät ole siis ohi).


Paikka oli ihan mielettömän kaunis ja ilma oli mitä parhain. Mä oikeesti rakastan tätä paikkaa kun aurinko vaan paistaa, ihan parhautta!



joku hullu suomalaistyttö!



Oli kyllä mielettömän hauska reissu ja tuli taas tutustuttua uusiin tyttöihin. Olin muuten porukan vanhin, mä en oo koskaan vanhin vaan yleensä aina se nuorin, hassua! Siinä koko porukka:)

Takaisin kotiin pääsin kuudelta illalla, heitin äkkiä vaan kamat kassiin ja lähdin Minnan kaverin B:n luo viettämään iltaa. Tai siis oikeastaan mentiin kyllä pubiin kattomaan joitain tappelumatseja ja juomaan muutamat drinkit. Mä siinä sitten veren roiskuessa kattelin kyllä välillä myös muilta skriineiltä futista ja jääkiekkoa, kun ei se tappelujen katsominen ollut ihan mun juttu :D Lähdettiin jossain vaiheessa Minnan, B:n ja T:n kanssa pelaamaan bilistä B:n porukoille, voin kertoa että sekään ei ollut oikeen mut juttu.. noin 5 vuoden tauon jälkeen, mutta ei se haittaa ainakin oli hauskaa :D


Ilta ja yö sujui jutellessa kavereiden kanssa ja kuunnellessa Suomi räppiä :D parin tunnin yöunien jälkeen mua ja T:tä ei enää nukuttanut vaan lähdettiin aamupalalle ja söin maailman parasta puuroa. Myöhemmin tulin kotona käymään suihkussa ja jatkoin taas matkaani. Ajeltiin ympäri Seattlea ja näin paljon paikkoja, joita en oo tän 9 kuukauden aikana vielä nähnyt, oli tosi leppoista päivä hyvän ruoan, kauniin ilman ja hyvän seuran merkeissä :) Olin ihan poikki kun pääsin kotiin kuuden maissa, mutta pakko oli vielä sinnitellä hereillä pari tuntia, siispä katsoin leffan ja menin nukkumaan yhdeksältä :D


Tänään huomasin, ettei olisi kannattanut hyppiä koko viikonloppua ilman takkia ja nyt saankin sitten kärsiä seuraamuksista = flunssasta.. toivotaan kumminkin, että se menee pian ohi :) Niin ja kun kerran on maanantai niin Seattle myös palasi takaisin omaksi ihanaksi itsekseen ja tänään ollaankin nautittu sitten kaatosateesta koko päivä, mutta jotenkaan sekään ei nyt haittaa:)

Ens viikonloppuna meenkin kuuntelemaan James Blunttia!<3 Kivaa viikonalkua kaikillee..!