torstai 9. joulukuuta 2010

lievää masennusta ilmassa

taas on aikaa kulunut ja joulukuu etenee kovaa vauhtia, mä oon niin surkee päivittämään tätä blogia, et pitäis varmaan tehdä tän suhteen joku uudenvuodenlupaus "lupaan ja vannon, että päivitän blogini joka sunnuntai". hah, turhaa sitä mitään lupailemaan, kun en niitä lupauksia kumminkaan pidä, mutta oikeesti yritän parantaa tapani, edes vähän.

san fransiscon reissusta on pian kaksi viikkoa ja voin kertoa, että nämä kaks viikkoa on ollut vaikeimmat viikot täällä. lähinnä vaan siksi, että ihana 2-vuotias O on ollut tosi hankala ton reissun jälkeen. itkee aamusin aina äidin perään (mitä ei oo tehnyt sitten mun ekojen viikkojen jälkeen) ja sit siihen päälle vielä noi perus uhmaikäsen jutut, eli mikään ei käy eikä sovi ja kaikki pitäis tehdä hänen mukaansa + kaipaa huomiota ihan koko ajan. oon ollut kyllä niin helisemässä viimeset viikot et välillä tekis mieli vaan lähteä kotiin, onneks reilun viikon päästä alkaa loma!!!

tosiaan perjantaina 17 päivä lennän taas poikien kanssa San fransiscoon, sen jälkeen 20 päivä otan suunnan kohti philadelphiaa ja matkaan viikoksi ystäväni Roosan luokse. odotan niin paljon sitä viikkoa ja ihanaa viettää joulua toisen Suomalaisen kanssa. sen viikon jälkeen lennän takasisin friscoon ja saksalainen J leńtää kanssani sinne 5 päiväksi, eli myös uusivuosi ollaan siellä. Ihanaa kun J tulee kanssani, olisi ollut tylsää lomailla yksin. 2 päivä tammikuuta lennetään sitten takaisin Seattleen ja onneksi hostäiti on mukana, eli ei tarvi lentää yksin lasten kanssa. sitten ollaankin hei jo vuodessa 2011!! kuin siistii :)

on ollut kyllä aika masentavaa aikaa, varmaan toi ilmakin hoitaa asiansa, nyt on meinaan alkanut se kuuluisa Seattlen sadekausi.. onpa ainakin ollut zepra-kumisaappaat ahkerssa käytössä. lisäksi masentaa mun syöminen ja vähäinen liikkuminen. syömiseen voin itse vaikuttaa eli sen asian aion kyllä muuttaa!! tänne tulon jälkeen on ihan kiitettävästi alkanut maistua toi makean syöminen; suklaa, keksit, kaakao.. + sitten vielä täällä syödään tosi paljon pastaa eikä juurikaan salaattia ja melko vähän lihaa eli hiilihydraatteja tulee syötyä ihan liikaa. oon kyllä yrittänyt tehdä lounaaksi aina salaatin, mutta tuntuu jotenkin tyhmältä pyytää hostäitiä ostamaan tuotteita, joita he eivät itse lainkaan käytä, mutta pakko se on, tai mä oon pullukka ku tuun takasin. ja mitä liikuntaan tulee niin kävin se 3/viikoossa lenkillä, mutta ei se mitään auta, kun ennen on liikkunut niin paljon enemmän. + nyt tatuoinnin oton + flunssan jälkeen on jäänyt liikunnat vähän vähemmälle tai siis pois kokonaan. ma-sen-ta-vaa!!! ens vuonna alotan onneks uuden liikuntakurssin, josta saa sitten vähän monipuolisempaa liikuntaa, odotan sitä jo kovasti!! sen lupauksen voin tehdä ja aion pitää: liikun ensi vuonna enemmän.. 3 kertaa lenkki + sitten toi kurssi. en ole todellakaan tyytyväinen itseeni tällä hetkellä ja varmaan senkin takia on mieli maassa!!
no mutta se siitä avautumisesta, tässä kuva tatuoinnistani, jotka eivät sitä ole vielä nähneet, se ei näy ihan kokonaan vaan jatkuu vielä kylkeen, mutta tosta näkee nyt ainakin jotain osviittaa (niin ja toi perhonen on monta vuotta vanha, eli se yhdistettiin tähän uuteen tatuointiin) :):





oon edelleen siis viettänyt paljon aikaa Saksalaisen J:n kanssa. tänä viikonloppuna meen kumminkin yökyläilemään tanskalaisen M:n luo. huipputyyppi hänkin:) sunnuntaina meillä on au pair tapaaminen ja mennään luistelemaan, saa nähdä miten käy.. ei oo pariin vuoteen ollut luistimet jalassa, hah.
ensi torstaina täytän vihdoin huikeat 21-vuotta. mennään sen kunniaksi katsomaan pähkinäsärkijä baletti-esitys parin au pairin kanssa. ihanaa päästä balettiin, en oo koskaan ennen käynyt. pääsee täälläkin tekemään jotain kultturellia, hihii. ei vaan mitään tietoa onko täällä jotain pukukoodia, että kuinka hienosti sinne pitäisi pukeutua?? muut auttakaa :)

kovasti odottelen porukoiden lähettämää pakettia Suomesta ja toivoisin, että se tulis perille ennen kun lähden reissuun :) saa nähdä miten käy.

3 kommenttia:

  1. ihana tatska! :)
    se on iha normaalia, varmaa odotettavaaki olla huonolla mielella ku joulu tulee eika oo suomes perheen kaa, nii mulla ainaki kavi mut kyl se aurinkoki sielta taas pian paistaa! :)

    VastaaPoista
  2. JEE JEE JEE OON SUPER EXCITED! ah. en malta odottaa.

    VastaaPoista
  3. Oi, baletti kuulostaa kyllä todella ainutlaatuiselta tavalta viettää synttäreitä!! Nää onkin sitte ekat synttärit moneen moneen vuoteen ku ei olla yhdessä niitä juhlimassa.:,( Okei, toi baletti kuulostaa kyllä yli-hyvältä!:P T:L.S

    VastaaPoista