lauantai 23. huhtikuuta 2011

blogien kiehtova maailma



Apua, olen koukussa.. nimittäin laihdutus- ja terveysblogeihin. Joo, on kyllä aika säälittävää, että olen käyttänyt varmaan puolet viikostani nyhjöttäen tietokoneella, kun oisi voinut sen sijasta tehdä vaikka mitä paljon hyödyllisempää, mutta minkä sitä itselleen voi kun löytää jotain kiinnostavaa luettavaa, niin se on menoa sitten! :)

Mun kotiinpaluuseen on aikaa n. 3 kuukautta ja nyt on oikeestaan viiminen hetki aloittaa terveelliset elämäntavat, jos haluan saada kropassani jotain muutoksia näkyviin ennen kun palaan Suomeen. Mun syömistavat on muuttuneet melko radikaalisesti viimeisten 8,5 kuukauden aikana ja todellakin vaan huonompaan suuntaan. Kaikki, jotka mut tuntevat tietävät etten välitä mistään makeista herkuista (huom. tää ei koska SUKLAATA) kuten, karkeista, pullista yms. täällä ollessani olen kuitenki syönyt kyseisiä tuotteita varmaan enemmän, kun koko aikaisemman elämän aikani yhteensä. MIKSI? On kysymys mihin en osaa oikeestaan vastata itsekään, varmaan oon jäänyt sokeri- ja hiilarikoukkuun, josta nyt yritän itseeni vieroittaa. Lisäksi olen huomannut, että mun syömisestä on tullut enemmän tunteisiin liittyvää, eli jos oikeen vituttaa tai jokin harmittaa, niin varmasti syön jotain, syön myös yksinkertaisesti tylsyyteen.

Mun hostperhe ei syö mitenkään epäterveellisesti, tai no jos oikeen alan miettimään niin ehkä tavallaan joo. Meillä syödään pääasiallisesti aina kotiruokaa, mutta pääosa siitä ruoasta koostuu yleensä riisistä/pastasta/perunasta, sen lisäksi yleensä on jotain lihaa ja sitäkin aina melkoisen vähän + jotain keitettyjä kasviksia. Minä olen ainoa perheessä, joka syö salaattia. Yleensä ruokaa on aina liian vähän, eli en edes kehtaa syödä niin paljon kun oikeesti söisin tai jos haluan lisää on yleensä jäljellä toi pastapuoli, jota en mielellään kovin paljon söisi. Ja missä on meidän kala, olen syönyt 8,5 kk aikana ehkä kolme kertaa kalaa?? Mulla on ikävä isän savustettua lohta<3 Lähiaikoina en tosin ole edes syönyt illallista kotona kun yleensä lähden salille ja sitten kaapista ei löydy mitään kun tulen kotiin :D Jää siis usein illallinen kokonaan välistä, mikä ei tosiaankaan ole hyvä juttu. Mutta ei hätää, illallisen kalorit oon kyllä saanut jo O:n päiväunien aikaan hakemalla kaupasta jotain makeaa naposteltavaa. Mulla on tosiaankin mennyt syömiset täällä ihan päin helvettiä ja siihen on nyt tehtävä muutos.



Pituuteen ja painooni nähden saisin syödä 1500 kaloria, jos en harrasta liikuntaa lainkaan. 1500 kaloria nyt tulee aika heittämällä, varsinkin jos syöt sen 5 kertaa päivässä, eli aamupalan, 2 välipalaa, lounaan ja illallisen. Nyt tarvitsisi siis kehittää jotkut terveelliset ja täyttävät (mahdoton yhtälö) ateriat ja välipalat.. ai niin ja niiden pitäisi olla vielä suhteellisen halvatkin, että kehtaan pyytää K: ta ostamaan ne :D Aamupala on onneksi aina sama arkipäivisin: puuroa ja keitetty kananmuna, se on terveellinen ja helppo :) lounaaksi syön yleensä salaatin tai tomaattikeittoa, mut mitä ihmettä mä keksin niille välipaloille? Ja entäs se illallinen sitten kun sitä en oikeestaan ehdi syömään, se on sitten joko jotain just ennen salia (ei hyvä) tai sitten jotain vähän ennen nukkumaan menoa.. en tykkää kummastakaan vaihtoehdosta!!! Ideoita otetaan vastaan kiitos :)


Isoimmaksi ongelmaksi mulle on tullut (niin kuin jo oon monta kertaa maininnut) syöminen O:n päiväunien aikaan. Mun tarvis keksiä jotain fiksua tekemistä siksi aikaa tai sitten vaan yksinkertaisesti mennä myös itse siksi aikaa päiväunille, eipähän tulisi ainakaan syötyä :D Tai sitten vaan yksinkertaisesti laitan itseni kauppakieltoon, eli ei mitään asiaa meidän lähikauppaan enää ikinä.. okei, ehkä taas vähän liioteltua :D Naurattaa vaan se, tai oikeestaan säälittää miettiä, missä kunnossa olisin, jos en olis alottanut tota makeen syömistä.. käyn kumminkin melkein joka arkipäivänä salilla ja nimenomaan tekemässä lähinnä aerobista liikuntaa, voin vain kuvitella miten hyvässä kunnossa olisin ilman ton kaiken pullamössön ja sokerin syömisen aloittamista. Tai ainakin olisin samassa kunnossa, kun tänne tullessani. Nyt ei oikeesti auta muu, kun ottaa itseään sadannen kerran niskasta kiinni ja saada tää pää sellaseen tilaan, että nyt oikeesti voisi miettiä asioita ihan järjellä, eikä mennä niiden tunteiden mukaan. Haluan entisen Tiian takaisin kiitos! :)


Ohhoh, tulipas taas aikamoinen postaus.. ja itseni toistoa ainakin tuhanteen kertaan, pahoittelen :)


Tähän loppuun laitan vielä linkin yhden jenkki-tytön blogista, joka laihdutti vuoden aikana n. 45 kiloa.. mun ei tarvis laihduttaa kun se 4, mutta tää oli ihan mielettömän inspiroiva, katsokaa ihmeessä, jos tämä aihepiiri kiinnostaa:)




Jos te tiedätte jotain hyviä ja mielenkiintosia terveys- ja laihdutusblogeja niin kertokaahan mulle :)

3 kommenttia:

  1. mieletön toi blogi minkä linkkasit :0 huu.. en oo ainakaan suomalaisiin hyviin laihdutusblogeihin törmännyt, parhaat tuntuu löytyvän ulkolaisista..
    On kyllä kiva kun jaksat kirjotella tätä blogia!:) Mukavaa lukemista

    VastaaPoista
  2. no mitä ihmettä,ei toi blogi juttu voi olla mahollista ees.huh huh..jumalaton itsekuri tai jotai :D ..kiva kyl ko sä ja aino jaksatte kirjotella näitä juttuja.tietää mitä teille kuuluu ja et kaikki on hyvin :) nauti ny loppu reissusta!!ja älä ota 'turhaa' stressiä kuntoilusta,kerkeet sit masistelee sitä täällä suomessakin :D heh.eks oli hyvä neuvo!! t. ellu

    VastaaPoista
  3. no aijaa, aika uskomaton tyttö :D mielellään mä tätä kirjottelen, kiva kun jaksatte käydä lukemassa! ja neuvos on mielettömän hyvä, mut mä oon niin pakkomielteinen tän mun painoni kanssa, että pakko tehdä jotain jo aikasemmin :D

    VastaaPoista