Tänään oli sekä hyvä, että huono päivä. Huonoa oli se, kun kuulin O:n itkevän, näin M:n kiukuttelevan ja huomasin, että pojat eivät osaa nauttia tästä ihanasta aurinkoisesta päivästä. Mä olisin voinut istua monta tuntia puistossa ja katsoa, kun pojat leikkivät, mutta ei.. mun pojat eivät osaa/halua leikkiä, he istuvat katoksen alla varjossa surullisen näköisinä tai käyttäytyvät tahallaan niin, että sanon "okei, ette osaa käyttäytyä, nyt on aika lähteä kotiin". Koska pojat eivät olleet hyvällä tuulella, sai se myös minut todella todella pahalle ja surulliselle mielelle.Hyvää tässä päivässä oli se, että pääsin heti aamulla salille, nautin kävelymatkoista auringonpaisteessa, O lähti suosiolla tarhasta kotiin, olen osannut syödä kohtuudella, sain postissa RUISLEIPÄÄ, sain O:lta paljon haleja ja pusuja, päätettiin yhteinen päivä lukemalla kirjoja ja kaikki olivat hyvällä tuulella, niin ja sain viettää hetken aikaa ihan yksin. Lisäksi näen vielä tänään pitkästä aikaa ystäväni J:n<3
Jos siis on jotain huonoa, niin aina on myös jotain hyvää. Elämä on tasapainottelua positiivisten ja negatiivisten asioiden välillä, pitäisi vaan löytää polku, jossa niitä positiivia asioita olisi enemmän ja negatiivisetkin asiat voitaisiin muuttaa jollain tavalla positiivisimmiksi. Pitäisi osata nauttia pienistä asioista, elää hetkessä, nauttia siitä mitä sinulla on juuri nyt, eikä siitä mitä sinulla ehkä joskus tulevaisuudessa tulee olemaan. Helpommin sanottu kun tehty, tiedän. Itse ainakin olen sellanen haaveilija ja unelmoija, että joskus tuntuu olevan todella vaikeaa elää tässä hetkessä. Mietin aina, että mitä tulevaisuudessa tapahtuu tai, että mitä muut ajattelevat jos teen noin tai käyttyädyn näin.. mitä sen on väliä? Tämä on mun elämäni ja se ei ole kovin pitkä, pitäisi osata heittäytyä, antaa tunteiden viedä,; ihastua, vihastua, nauraa, itkeä.. NAUTTIA!
Pian 10 kuukautta elämää takana maailman tällä puolen ja se on muuttanut suhtautumistani tiettyisiin asioihin; olen tällä hetkellä paljon rennompi, en jaksa stressata asioista enää niin paljon, ei ole tarvinnut juurikaan jännittää tai murehtia mistään. Olen aina ollut kova jännittäjä ja stressaaja ja toivon, että kun tulen kotiin pystyn jättämään sen osan itsestäni tänne, en halua enää olla se hermoheikko, joka vihaa esiintymistä ja stressaa turhista asioista. Nämä kuukaudet ovat saaneet minut ajattelemaan elämääni entistä enemmän, se on saanut minut arvostamaan ystävyyssuhteitani, perhettäni, itsenäisyyttäni, kotimaatani, elämääni yksinkertaisuudessaan. Voin olla ylpeä itsestäni, että toteutin yhden unelmistani: asua ulkomailla. Vielä on paljon unelmia toteuttamatta, asioita saavuttamatta. Seuraava syksy tulee olemaan varmasti mielenkiintoista, ehkä hieman pelottavaakin aikaa, kun ei ole minkäänlaisia suunnitelmia tehtynä. Onhan mulla nyt tietty ikuisena stressailijana takataskussa varasuunnitelma, mikä tulee käyttöön jos kaikki menee päin prinkkalaa :D Toivon vaan, että minun ei tarvisi käyttää sitä, toivon, että löytäisin paikkani, tietäisin mitä elämältäni haluan ja voisin olla onnellinen. Tosin musta tuntuu, että elämä on ikuista etsimistä ja uusien unelmien ja toiveiden täyttämistä.. voiko koskaan siis tuntua siltä, että nyt kaikki on paremmin kuin hyvin ja elämäni on juuri sellaista kun olen aina halunnut sen olevan? Vai onko se ihan pelkkää utopiaa?
Niin tai näin, olen tällä hetkellä melkoisen positiivisella asenteella oman elämäni suhteen. Yritän nauttia täysin rinnoin näistä kahdesta kuukaudesta mitä minulla on täällä jäljellä ja sen jälkeen aloitan uuden seikkailun palatessani takaisin Suomeen. Toivon, että se seikkailu tulee olemaan täynnä positiivia asioita: ystäviä, perhettä, työtä, rakkautta terveyttä, liikuntaa, iloa, naurua, hetkessä elämistä ja kaikkea mitä ikinä siltä toivonkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti