lauantai 12. maaliskuuta 2011

Bad day!

Tiedättekö tunteen kun vituttaa ja tuntuu siltä, että kaikki menee päin helv...? Mulla oli eilen juurikin tuollainen päivä. Tunteet heitteli ihan miten sattui ja lähinnä ne olivat melko negatiivisia. Aloin jopa miettimään, että miksi oon oikeen lähtenyt tänne ja onko tää eläminen täällä nyt oikeesti sitä mitä haluan.. No, noi tunteet meni onneksi eilisen päivän mukana jonnekkin pois, toivottavasti todella kauas pois. Varoituksen sanana voin silti sanoa ihmisille, jotka ovat asuneet yksin ja lähtevät au paireiksi, että helppoa tää ei ole ollut. Kun on tottunut siihen itsenäisyyteen, että saa olla rauhassa kun haluaa, syödä millon huvittaa, pukeutua miten huvittaa, nukkua niin pitkään kun huvittaa tai edes siihen asti kun herätyskello soi, niin ne kaikki ja paljon muukin viedään pois tänne tullessa! Mä niin kaipaan omaa rauhaa, sitä että saa olla ihan yksin, tehdä sellasen aamupalan kun haluan ja syödä sen ihan rauhassa ja vaikka lukea samalla lehteä.. voi, että mä tuun niin nauttimaan arjen pienistä asioista kun palaan kotiin. Eilen oli kyllä sellainen olotila, että en oikeen ees tiedä, miten sitä kuvailisin, mutta jotain kertoo se, että oli pakko hakea kaupasta donitsi ja lisäksi söin illalla vielä pastaa vitutukseeni.. mulle syömisestä on tullut siis tunnetiloihin liittyvää, melkoisen huolestuttavaa.. mutta hei, suklaaseen en silti kajonnut, eli vielä ollaan voiton puolella:D

No eilisestä 12 tunnin tuskapäivästä kumminkin selvittiin "kunnialla" ja tänään on ollut mieli jo huomattavasti parempi. Heräsin aamulla aikaisin salille ja mentiin jo päivällä kavereiden kanssa leffaan.. käytiin katsomassa Black Swan ja täytyy sanoa, että se oli kyllä oudoin ja hulluin leffa, jonka oon koskaan nähnyt:D Lisäksi löysin itselleni vihdoin kevättakin ja tietenkin löysin sen H&M:stä:) Illan olen viettänyt kotona ja skypetellyt kännisten kavereideni kanssa, voi tätä aikaeron ihanuutta! :D Lisäksi mieleni tekee lähteä käymään kaupassa hakemassa jotain naposteltavaa, mutta en aio antaa itselleni lupaa. Ja arvatkaa mitä, minä en syönyt leffassa ollessani tänään mitään ja kaikki, jotka tuntevat minut voivat pitää sitä pienenä ihmeenä, sillä yleensä mä oon se, joka ostaa kaikista isoimmat popcornit ja ne syötyäni syön vielä kavereidenikin popcornit:D Mitähän mulle mahtaa täällä oikein tapahtua?

Huomenna on taas au pair tapaaminen.. mennään tutustumaan Shorelinen palolaitokselle ja nyt on jotenkin sellaset fiilikset, että ei oikeen kiinnostais..toisaalta niin oli edellis tapaamisessakin ja se olikin ihan hauskaa. Toivottavasti siellä siis on edes hyvännäkösiä nuoria palomiehiä;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti