perjantai 11. helmikuuta 2011

My Friday

Jahas se alkaa olla perjantai päivä ohi.. kello on täällä tällä hetkellä 22.20 eli teillä Suomessa ollaan jo aamun puolella. Vielä tunti sitten olin ihan poikki ja olin valmis kaatumaan sänkyyn lukemaan kirjaa kunnes K tulee kotiin, mutta jostain kummasta tuli tällänen energiapiikki ja hyvä niin, saan taas yhden "huipun" blogitekstin kirjoitettua, hihi.

Aamu lähti käyntiin melko varhain. Ennen töiden alkamista kiiruhdin salille ja kirosin Seattlen maaston, lähestulkoon koko matka salille kun on ylämäkeä. Onneksi silti niin päin, kamalaa olisi meinaan jos treenauksen jälkeen tarvitsisi vetää toi 25 minsan ylämäki setti :D

Salilta kotiin päästyäni juteltiin K:n kanssa niitä näitä.. mm. ensi viikon San Fransiscon reissusta. Lennän siis ensi perjantaina poikien kanssa Friscoon ja sieltä palataan sitten muistaakseni takaksin sunnuntaina 27 päivä. Huipuinta siinä reissussa tulee olemaan, kun ystäväni Aino tulee San Diegosta viikonlopuksi friscoon. Niin kivaa nähdä pitkästä aikaa:) Keskustelun lomassa kävi myös ilmi, että K lähtee reissuun 3.3, eli melkein heti meidän palattua ja hänen äitinsä tulee viikoksi tänne hoitamaan kanssani lapsia, mulle siis luvassa melko iisejä aikoja, jeij:)

Otin pikasuihkun ja olin valmis aloittamaan työt, mutta K sanoi, että voin ottaa hetken vielä rennosti, koska hän ei lähde vielä hetkeen töihin.. mun rennosti ottaminen tarkoitti siis sitten mun huoneen siivoamista..:D



Tadaa.. harmi ku en tajunnut ottaa ennen siivoamista kuvia, huone oli meinaan melkoisen mielenkiintoisen näköinen.. ja huomatkaa kuntoiluinnostukseni; torkkupeiton vieressä lime 2,5kg käsipaino :D


Tota hyllykköä en todellakaan jaksanut siivota, koska se on niin täynnä kamaa.. tää kuva on otettu illalla, joten oon ehtinyt sotkemaan mun työpöytänikin jo uudestaan

Tattadaa siistiä on.. ainakin noin pääpiirteittäin


Työt alotettua sain laittaa O:n heti nukkumaan eli 2 tuntia omaa aikaa.. hengailin koneella, söin lounasta, siivoilin taloa..
Haettiin M koulusta, kaverit leikki vaikka kuinka ja kauan legoilla..syötiin välipalaa, piirrettiin juteltiin. Sitten olikin aika tehdä illallista. Tänään oli vuorossa riisiä kanakastikkeella sekä pojille parsakaalia.. itselleni tein salaattia:) Pojat on varmaan vähän harmissaan mun kuntoilusta, kun en tee enää jälkkäreitä, mut tiedän et kiusaus olis mulle liian kova, joten parempi jättää ne vaan tekemättä :D

Illallisen jälkeen pojat leikki lisää legoilla, luettiin kasa kirjoja, O oli huonolla tuulella ja valitti koko ajan M lauloi= kiljui ja näistä johtuen mä olin huonolla tuulella. Olin iloinen kun sain laittaa pojat nukkumaan ja siivota kämpän.. istahtaa koneelle, juoda kupin teetä ja syödä myslipatukan:) K lähetti viestin voiko mennä käväsemään yksillä kavereiden kanssa ja mä olin kun äiti ja lähetin takasin viestin.. tottakai voit mennä, ole niin myöhään kun haluat ja nauti (no okei, ehkei kovin äitimäinen vastaus, mut hassua kun kysytään että voinko mennä vai tarviiko tulla jo kotiin). Eipä sillä mulle ole väliä, kun pojat on kumminkin jo nukkumassa ja mäkin voin mennä nukkumaan koska haluan.. vaan en ihan vielä;)


Huomisesta on tulossa kiva päivä.. ja saan nukkua pitkään, (jos lapset antasivat mulle ees vähän armoa noiden desibelien suhteen) mutta kerronpas lauantaista lisää myöhemmin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti