Ajatuksia au paireilusta

Yläasteesta asti olen halunnut asua ulkomailla. Lukiossa haaveilin vaihtovuodesta, mutta koska olen aina ollut surkea englannissa oli se vain pieni ajatus oman pääni sisällä, jonka en ajatellut koskaan toteutuvan. Lukion jälkeen jatkoin opiskeluja sisustusartesaaniksi ja kun valmistuminen alkoi olla lähellä päätin, että nyt se on tehtävä, tämä on juuri oikea ajoitus toteuttaa oma haave, saada etäisyyttä kaikkeen ja pitää vähän taukoa, kaikesta.

Niin sitä lähdettiin, jätettiin ystävät, perhe, asunto, kaikki. Tai no ei ihan kaikkea, olihan mulla mukana kaksi matkalaukullista vaatteita. Ensimmäinen viikko training schoolissa oli stressaava, mutta sain sieltä kaksi todella hyvää ystävää ja olen varma, että olemme yhteydessä vielä tämän vuoden jälkeenkin. Sitten olikin aika lentää uuden perheen luo; uudet ihmiset, uusi kieli, uudet tavat, uusi paikka, uusi kulttuuri.. nämä kaikki yhtä aikaa ja varmaan vielä paljon muutakin. Uskon, että kaikki au pairit ovat parin ekan viikon aikana todella pyörällä päästään ja niin kuuluukin. Vähitellen kaikkeen kumminkin tottuu, kaikki reagoivat varmasti eri tavalla, mutta mä olen mielestäni pärjännyt todella hyvin, enkä ole oikeestaan ikävöinyt kotiin juuri lainkaan..ystävieni seuraa lähinnä kaipaan<3

Näin viiden kuukauden jälkeen kaikki asiat tapahtuvat jo suht rutiinin omaisesti. Lähes kaikki päivät kuluvat samaan malliin, viikonloppuja tietysti lukuunottamatta. Itselläni on paljon töitä, siis kaikki 45 tuntia, mitä on mahdollista käyttää, mutta tiesin sen jo etukäteen ennen kun tulin tänne, että töitä tehdään ja paljon. Välillä päivät on vaikeita, mutta ei varmaan kenenkään elämä ole ruusuilla tanssimista, vai onko? Välillä sitten taas on huippukivaa ja sen olen täällä huomannut, että mielialat vaihtelevat päivän aikana niiin iloisesta niiiin surulliseen, eli ei täällä elämä ainakaan tylsäksi käy.

Olen niin iloinen ja ylpeä itsestäni, että lähdin tänne, vaikka vieläkin odotan monia asioita, kuten oppimaan puhumaan täydellistä englannin kieltä (mikä ei tule muuten koskaan tapahtumaan :D). Olen myös oppinut arvostamaan ja nauttimaan arjen pienistä asioista, sekä kasvanut ihan hurjasti ihmisenä ja saanut lisää rohkeutta. Välillä tuntuu, että mun ystävät luulee, että mulla ei ole täällä lainkaan hauskaa/ en nauti ajastani, koska vietän aikani lähinnä töitä tehdessä enkä käy juurikaan juhlimassa, te olette väärässä!!! Olen juhlinut tarpeeksi (liikaa) viimeisen noin 8 vuoden aikana ja on tehnyt niin hyvää tää pieni rauhoittuminen, lisäksi nautin ihan suunnattomasti vaan kavereiden kanssa esim. kahviloissa hengailemisesta. Tietysti pienet irtiotot tekee välillä hyvää ja niitä aion tehdäkin ja aion kyllä alkaa käymään enemmän baareissa, mutta en juomisen vuoksi, vaan koska haluan tutustua uusiin ihmisiin ja päästä juttelemaan omanikäisten ihmisten kanssa:)

Voisiko tästä kaikesta siis päätellä, että olen hieman aikuistunut? Oonkin jo kauan miettinyt, että tapahtuuko se koskaan :D Seuraavat 7 kuukautta, aion edelleen tehdä paljon töitä ja aion edelleen nauttia ajastani täällä, sekä tavata paljon uusia ihmisiä ja se tärkein miksi tänne lähdin, parantaa kielitaitoani :)


Kyllä se aurinko on joskus paistanut täällä Seattlessakin;)

minun rakkaat "lapseni", joiden kanssa välillä menetän niin hermoni, mutta joista kumminkin niin paljon välitän<3