torstai 20. tammikuuta 2011

Blondi tuli taloon

Koska en vieläkään ollut tyytyväinen rakkaiden hiuksieni väriin aloitettiin tänään R:n kanssa taas kotiparturileikit! Kerrankin perehdyin hieman värien koodimaailmaan ja valitsin itselleni kirkkaan vaalean tuhkan ja tarvii kyllä sanoa, että hyvän näköinen tuli. Oon saanut jo melkein kaiken ruskeankin pois hiuksien alaosasta, jeejee!!! Ei varmaan tee kauhean hyvää hiuksille tää kuukauden välein värjäily ja nyt onkin sitten taas aika pitää taukoa + mun pitäisi mennä leikkaamaan noi kuivat korppulatvat pois, (=kaiken jonka olen saanut kasvatettua) mutta mistä löydän parturin joka ei leikkaa liikaa pois???

Päivä sujui normaalisti töiden merkeissä, sekä dataillen ja illalla mentiinkin sitten taas kouluun ja R pääsi siksi aikaa shoppaamaan. On ollut muuten mielettömän hyvät tunnit tällä viikolla. Rakas opettaja keksi meille loistavan tappavat alkuveryttelyt, jotka kuluttavat yhteensä enemmän kun koko loppu tunti. Lisäksi tiistaina oli huippu kuntopiiri, jonka seurauksena en enää keskiviikkona kävellyt :D siitä tulikin mieleeni, että pitää vielä tänään venytellä, ettei huomenna käy samoin.. Tunsin itseni noin 70-vuotiaaksi eilisen kävelytyylini ansiosta, mieletöntä!!

Tultiin kotiin hamburilaispaikan kautta, niin että siinä meni sitten sekin treeni!! Mutta vetonan edelleen erikoisviikkooni.. Sunnuntaina kaikki muuttuu (niin varmaan)!
Syötiin ja jatkettiin parturileikkejä, nyt oli mun vuoroni olla parturi.. Kauhulla odotan R:ää suihkusta.. toivon, että väri on maailman upein ja se näyttää mielettömän hyvältä.. sehän olisi siten tietenkin vaan mun ansiota, koska NIIN hyvin levitin värin hiuksiin.. hmm.. tai sitten ei :D Apua, mua jännittää.

En voi uskoa, että tää viikko on mennyt näin nopeesti, enää kaksi päivää laatuaikaa R:n kanssa jäljellä ja huomennakin työskentelen melkein koko päivän, plaah. Onneksi illasta on tulossa mieletön, sillä tittidiiiii.. aiomme mennä nauttimaan Hot Chocolaten tarjonnasta, noin öö.. kolmannen tai neljännen kerran tällä viikolla. Me vaan tykätään siitä niin paljon<3

O'ou suihku sammui.. Jos musta ei kuulu mitään huomiseen mennessä niin voidaan isolla todennäköisyydellä tietää, että R ei ollut tyytyväinen värjäyksen lopputulokseen ja teki mulle jotain pahaa tai oon piilossa sängyn alla, enkä uskalla tulla pois. Mutta anyway ihanaa perjantaita sinne kaikille!<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti