Heräsin lintujen lauluun, auringonpaisteeseen ja näin kirkaaan sinisen taivaan, yllättäen viimeinen päivä Seattlessa oli upean lämmin ja aurinkoinen. Pääsin syömään mun lempikahvilaan aamupalaa, jossa tuttuun tapaan tilailin puuroa ja chai teetä, oli jotenkin tosi haikee olo kun ajattelin, etten pääse enää koskaan sinne syömään, enkä pääse nauttimaan kahvilan ihanasta tunnelmasta, taiteesta, ystävällisestä henkilökunnasta, kaikista herkuista. Kotimatka autossa sujui aika hiljaisissa tunnelmissa, katselin ulos ikkunasta ohilipuvia maisemia ja mietin kuinka paljon tykkään tästä paikasta ja kuinka kaunista täällä on, etenkin näin aurinkoisena päivänä. Kotitielle päästessäni meinasi tulla itku, kun piti sanoa hyvästit, tosin vaan vajaaksi 4 viikoksi, kun ystävä tulee vielä mua tänne moikkaamaan ennen kun lähden lopullisesti kotiin. Selvisin kumminkin, nipin napin.
Myöhemmin päivällä menin Saksalaisen J:n kanssa lounaalle meidän lähikahvilaan, syötiin, juteltiin, mietittiin mitä kaikkea sitä on tapahtunut kuluneen vuoden aikana. Tultiin siihen tulokseen, että vuosi on ollut ihan mieletön, on ollut paljon hyviä ja ihania hetkiä, kuin myös niitä huonompia, mutta me ollaan selvitty. Me ollaan oltu rohkeita ja lähdetty maailmalle, me ollaan löydetty hyviä ystäviä, nähty monia kaupunkeja, koettu monia seikkailuja. Me ollaan koettu monenlaisia tunteita: iloa, surua, hämmennystä, vihaa, ärsytystä, rakkautta. Oli aika sanoa hyvästit, mutta kumpikaan meistä ei tajunnut tilannetta ihan täysin, lähdin kävelemään kotiin ja kahden minuutin päästä sain J:ltä tekstiviestin: no nyt mä aloin itkemään, mun tulee sua niin kova ikävä.
Pakkasin loput tavarat ja aloitin työt. Mentiin M:n kanssa pienelle kävelylle ja käytiin viimistä kertaa vielä pyörimässä koulun pihalla.
Piirrettiin hieno sydän ja M halusi ehdottomasti, että hänen nimensä kirjoitetaan ekaksi
Ja yllätys jaksettiin vähän hullutellakkin :DIllalla oli lähtö lentokentälle. Lentomme lähti illalla 9.30 ja yllätäen se oli vielä puoli tuntia myöhässä. M halusi istua mun vieressä ja sehän sopi, kaiken lisäksi kaveri nukkui koko matkan. Hostisä M tuli hakemaan meitä puolenyön jäljeen kentältä ja lähdettiin sullomaan 4 matkalaukkuamme autoon. Pikatiellä oli siihen aikaan ruuhkaa, koska kaupungin työmiehet olivat päättäneet aloittaa tietyöt, matka kesti siis ikuisuuden. M oli väsymyksestä sekaisin ja päätti sitten alkaa oksentamaan autossa ja koska mä istuin takapenkillä lasten välissä sain toimia pussinpitäjänä, jes! Päästiin talolle joskus yhden jälkeen yöllä, eikä mua sillon enää väsyttänyt. Piti siis tulla hihhuloimaan koneelle ennen kun nukahdin ihanaan isoon pehmeään sänkyyni.
Tänään aloitin sitten ekan työpäiväni berkeleyssa ja se tuntui kestävän ikuisuuden. Olin ruoka-aikoja lukuunottamatta kokopäivän ulkona auringonpaisteessa ja nyt puoli kymmeneltä tuntuu, että voisin nukahtaa saman tien.
O:n päiväunien aikaan lähdettiin M:n kanssa puistoon, koska K teki töitä tänään kotoa käsin, joka oli muuten mielettömän ärsyttävää, koska oli jotenkin sellanen olo, että pitää koko ajan varoa omia sanomisia ja tekemisiä.
O:n päiväunien aikaan lähdettiin M:n kanssa puistoon, koska K teki töitä tänään kotoa käsin, joka oli muuten mielettömän ärsyttävää, koska oli jotenkin sellanen olo, että pitää koko ajan varoa omia sanomisia ja tekemisiä.
Ötökkäjahdissa.. M osti lelukaupasta oman purkin ötököitä varten, saatiin napattua yksi kärpänen :D
Onnelliset kärpäsen omistajat!Tämä päivä on siis leikitty ulkona ja toivottavasti huomennakin olisi upea ilma:) Väsymys on kova ja menee varmaan hetki ennen kun tottuu taas tähän elämään täällä. Mulla on nyt jo ikävä Seattlea ja etenkin kaikkia ihmisiä sieltä! En tiedä mitä tässä oikeen pitäisi ajatella, on jotenkin taas niin monenlaisia ajatuksia meneillään mun pienessä päässäni !!
Pahoittelut, että tekstistä tuli näin pitkä, mutta pitää päästä välillä miettimään näitä ajatuksia ja tapahtumia näin julkisestikkin, ehkä te voitte auttaa tai kertoa jotain rohkaisevia sanoja..:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti