lauantai 11. kesäkuuta 2011

Kesäkuun yhdestoista

Viime viikko oli jotenkin tosi hämmentävää aikaa, sain kuulla muutaman uutisen, mistä en ole tänne lainkaan kirjoitellut, koska halusin sulatella niitä hetken ihan itsekseni.

Ensinnäkin kuulin, että vanhempani ovat myyneet talonsa ja ostivat uuden!!! Enkä kuullut tätä edes vanhemmiltani vaan siskoltani. Tiesin jo ennestään, että porukat haluavat muuttaa pienempään taloon ja ovat pari viime vuotta jo katselleetkin asuntoja, mutta tuntuu jotenkin tosi hassulta, että se tapahtuu nyt tänä aikana kun olen täällä. Olen suunnitellut, että vietän pari ekaa yötä kotiin mennessäni vanhempieni luona, niin nyt mun sitten tarvii mennä johonkin ihan vieraaseen taloon, niin hassua! :D Yksi hyvä asia mikä tässä on, on se että toinen siskoistani osti vanhempieni talon, eli ei mun tarvi omaa "lapsuudenkotia" hyvästellä, ainakaan vielä :) Mutta onhan se outoa mennä nyt sinne ja sitten se onkin siskon perheen koti. En oikeastaan ajatellut, että tää asia herättäisi mussa näin paljon tuntemuksia, mutta tuntuu siltä, että nyt kaikki on niin erilailla kotona kun sieltä lähtiessäni.

Toinen asia, jonka sain tietooni viime viikolla on lentoaikataulut Suomeen eli nyt siis vihdoin tiedän minä päivänä palaan kotiin. Päivämäärä oli kyllä iso pettymys, sillä yllätys yllätys sain viimeisen haluamani päivän :/ Mulla oli ideana lentää kotiin 14.7 ja päästä vielä viettämään ystävien kanssa jazzien pääviikonlopun lauantaita ja samalla myös yllättää heidät, mutta ne suunnitelmat meni nyt uusiksi. Lennän siis kotiin 19.7 eli koti Suomessa ollaan 20.7, tiedoksi nyt sitten vaan kaikille! :) Oon päässyt jo isoimmasta pettymyksestä yli ja eihän toi ole kun 5 päivää myöhemmin, mutta silti vähän harmittaa. Lisäksi kun hostperheenkanssa mietittiin noita päiviä, niin heidän kaikki suunnitelmansa on tehty sen mukaan, että lähtisin 14 päivä. Sepäs tarkoittaa nyt sitä, että hyvästelen pojat jo torstaina ja hostäitini perjantaina, kun kaikki lähtevät reissuun ja vietän viimiset 5 päivää ennen lähtöäni yksin, JeeJee!!!

Sellasia asioita on tapahtunut täällä päin ja ne ovat kyllä aiheuttaneet jos minkäkinlaisia tuntemuksia. Nyt on kumminkin jotenkin huojentunut olo kun sai tietää ton lähtöpäivän, niin ei tarvi sitä enää pohtia ja nyt voi sitten alkaa laskea päiviä kotiin.. niitä on muuten enää alle 40.. aikasmoista ;)

2 kommenttia:

  1. Olis ollut kyllä niiin ihana yllätys jos olisit tullut viettää jazzeja meidän kanssa!! <3 mutta ihanaa nähdä sit sillon 20. päivä. mehän nimittäin nähdään. heti! Nauti vielä viimisistä päivistä siellä, ne nelisen kymmentä menee uskomattoman nopeesti. :)<3 -sal

    VastaaPoista
  2. no todellakin nähdään! koittakaahan saada torstai 21 eka vapaaks, että päästään heti tekemään yhdessä jotain kivaa!<3

    VastaaPoista