Kesäkuun 28

Niinkuin varmasti jokaisella naisella myös minulla on välillä sellasia ulkonäköongelmia, että tekisi mieli lyödä päätä seinään ja kovaan! Varsinkin tämän jenkeissä vietetyn vuoden jälkeen mun syömistottumukset on muuttuneet aika radikaalisti ja sen seurauksena myös kropassa on tapahtunut aika suuria muutoksia. Esim. olen ihan varma, että reiteni ovat kaksi kertaa isommat kun tänne tultaessa ja niin on ilmeisesti käynyt myös pohkeille, peppu nyt on ihan menettänyt mallinsa ja löystynyt ja mahaa ja jenkkakahvojakin löytyy paaaaljon enemmän, eikä ees viittitä alkaa puhumaan selluliitista :D Ei siis ihan totta!! Eihän toi nyt pidä paikkaansa (täysin;)), mutta muutoksia on kyllä tapahtunut ja valitettavasti sinne huonompaan suuntaan ja tämän kaiken oon aiheuttanut ihan itse itselleni, eli neiti on hyvä ja katsoo peiliin vaan, tosin sinne peiliin tuijottaessa saattaa tulla itku, kun näky ei ole yhtään se mitä sen haluaisi olevan!

Vaihdan joka toinen päivä mielipidettäni siitä oonko tyytyväinen kroppaani vai enkö.. tai joka tunnin välein oikeastaan. Ja sitten loppujen lopuksi mietin, kuinka pinnallinen oon ja ihan kun se miltä näytän vaikuttaisi siihen mitä muut musta ajattelevat ihmisenä..ja loppujen lopuksi mitä väliä sillä edes on mitä ne musta ajattelevat? Varmasti tiedän sen, että mun ystävät pysyis mun ystävinä eikä ajattelis pahaa musta, vaikka olisin 50 kiloa painavampi. Ja mä en ole, ehkä muutaman hassun kilon, mutta se ottaa jotenkin tosi koville, koska oon niin monta viimistä vuotta pysynyt siinä samassa tietyssä painossa. Eikä mua huoleta nyt mikään kahden kilon lisäpaino vaan se, että se lähtee tästä vaan nousemaan ja nousemaan, enkä enää koskaan ole tyytyväinen omaan peilikuvaani!

Mua myös naurattaa ehkä jossain määrin lauselma "tyytyväinen omaan vartaloonsa". Vaikka olen ollut kuinka pieni ja hyvässä kunnossa, on silti aina löytynyt jotain parannettavan varaa, koskaan ei voi olla itseensä täysin tyytyväinen (puhun siis omasta puolestani). Ja nyt sitten kun katson itseäni peilistä meinaa oikeasti itku tulla..ja miksi?? Muutaman lisäkilon ja löystyneiden reisien vuoksi, jotka varmaan saan kuntoon kotiintultaessa jos vaan tarpeeksi haluan. Siihen pitäisi riittää vanhoihin ruoka- ja liikuntatottumuksiin palaaminen ja antaa itselle muutamia kuukausia aikaa, eikä odottaa, että kaikki käy vaan sormia napsauttamalla. Miksi annan ulkonäköni tuottaa itselleni niin paljon paineita ja mielipahaa? Miksi oikeesti stressaan näin naurettavasta asiasta.. nyt kun alan tätä tarkemmin miettimään alkaa vaan naurattamaan :D

Mahdun edelleen 34 koon vaatteisiin ja samaan tuumakokoon farkuissa kuin tänne tultaessa, tosin mun lempifarkut ei mee enää jalkaan reisien kohdalta, mutta mulla on ollut ne farkut varmaan ysiluokasta asti eli onko jokin ihme :D Ja onko jokin ihme, että ne reidet on vähän kasvanut tän vuoden aikana, kun on tullut syötyä noin kymmenen kiloa enemmän sokeria kun varmaan viimisten vuosien aikana yhteensä. Rakkaat hampurilaiset, pizzat ja sipsit palaan takaisin luoksenne ja unohdan muffinssit, cupcaket ja keksit!!!

Mulla on niin ikävä omaa vanhaa kuntosalia ja kaikkia ihania ryhmäliikuntatunteja, toivottavasti pääsen takaisin vanhaan rytmiin ja alan käymään siellä säännöllisesti n. 3-4 kertaa viikossa ja nyt oon myös alkanut nauttimaan jossain määrin juoksemisesta, eli toivottavasti sekin pysyisi jatkossa mukana :) Kyllä se kaikki vielä iloksi muuttuu, kun on tarpeeksi tahtoa, eikä ota elämää liian vakavasti, niinkun mä teen ihan liian usein :D Tästä tuli nyt tällänen postaus missä ei ole päätä eikä häntää, mutta uskon, että maailmassa on monia samankaltaisia tyttöjä/naisia, jotka stressaavat samanlaisista turhuuksista kun minäkin. Tämä on meille kaikille, ei saa stressata liikaa, elämästä pitää myös joskus nauttia ja kaikki järjestyy aikanaan :)